Automatkalla Pohjois-Suomessa – Kuusamosta Utsjoelle
Automatkalla Pohjois-Suomessa -matkapäiväkirjan toinen osa kuljettaa nelihenkisen seurueemme Kuusamosta Pyhätunturin ja Saariselän kautta Utsjoelle. Matkapäiväkirjan ensimmäisessä osassa matkattiin Pirkanmaalta Koillismaalle. Kolmiviikkoinen automatkamme Pohjois-Suomessa sijoittui kesään 2023.
Päiväretkiä Pyhä-Luoston kansallispuistossa
Kun lähdimme Kuusamosta Sallan kautta kohti Pyhätunturia, lapsia odotti autossa yllätys. Kalastajan kalalaskuri muutettiin porolaskuriksi, johon naputettiin jokainen nähty poro – tokan kohdalla määrä arvioitiin. Lapset bongailivat mielellään poroja ja painelivat laskuria – käyttäjän mukaan joko hyvin tarkasti tai hieman sinne päin. Lopullinen nähtyjen porojen määrä lienee suuntaa antava.
Vietin noin 15 vuotta sitten muutaman päivän opintojen merkeissä Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä, ja omat muistikuvani Pyhätunturista sijoittuivat tuohon kevättalveen. Halusin nähdä, millainen paikka olisi kesällä. Mielikuvat osuivat kohdalleen, sillä tälläkin kertaa yksi Pyhätunturin huipuista ilmestyi esiin, kun ajoimme Pyhätunturintietä Kemijärveltä päin kohti määränpäätä.
Piipahdimme Pyhätunturilla kahden yön taktiikalla ja kiersimme Pyhä-Luoston kansallispuistoa. Olin varautunut siihen, että kulkisin patikat yksin, sillä kansallispuiston reitit ovat joko pitkähköjä tai korkeuseroiltaan vaativahkoja. Sainkin yllättäen koko perheen mukaani, mutta kuittasin silti toivomuslistani tyhjäksi. Nuorimmainen ällistytti tarpomalla kahden päivän aikana yli 12 kilometriä Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.
Kävelimme Tunturiaavan luontopolun noin kolmen tunnin iltalenkkinä tulopäivänä. Jätimme auton Luontokeskus Naavan parkkialueelle ja lähdimme matkaan. Sää oli muuttunut helteiseksi, joten illallakin pystyi kulkemaan lyhythihaisessa paidassa, mutta pitkät leggingsit suojasivat siivekkäiltä matkatovereilta. Pidimme Tiaislaavulla evästauon, jonka jälkeen pääsimme ihastelemaan ilta-auringon värjäämää tunturiketjua. Suo-osuus oli upea – pitkospuita, Tunturiaapa ja näkymä tuntureille. Miltä se näyttäisikään ruskan aikaan?
Tunturiaavan luontopolku oli reittinä helppo, mutta sisälsi metalliritiläaskelmia. Kuljimme takaisin lähtöpisteeseen Isokurun taukopaikan kautta, ja nousimme kurusta kymmenittäin portaita taukopaikalle. Nuorimmainen pääsi muutaman portaan kalastajan kyydissä, vaikka muuten kulkikin reitin omin jaloin.
Kun palasimme Tunturiaavan luontopolulta takaisin Luontokeskus Naavalle, huomasin maisemahissin mainoksen. Aloin pohtia, olisiko mahdollista lyhentää Karhunjuomalammen reittiä kulkemalla hissillä Kultakeron päälle. Onnistuisiko reitin kulkeminen tällä tavoin lasten kanssa?
Kun tuuli keinutti meitä ylöspäin kohti Kultakeroa ja istuin tuppisuuna maisemahississä seuraavana iltapäivänä, olin kiitollinen, että saisin kävellä alas – jalat tukevasti maassa. Vaikka itse olin epämukavuusalueella, muut nauttivat hissimatkasta. Porot vilvoittelivat Kultakeron päällä paossa itikoita vasojensa kanssa. Sää helli meitä tarjoamalla aurinkoa taivaan täydeltä.
Huipulla oli haasteellista löytää Karhunjuomalammen reittiä, kuten edellisenä päivänä oli ollut haaste löytää Tunturiaavan luontopolun lähtö ja lopetus. Kun löysimme reitille, muutamia kulkijoita tuli ajoittain vastaan, mutta Karhunjuomalammella oli rauhallista. Pidimme siellä pidemmän eväs- ja levähdystauon. Tämän lisäksi tauottelimme tarpeen mukaan, kun nuorimmaisen suusta kuului ”en jaksa enää”. Hän jaksoi silti kulkea yli kahdeksan kilometriä, osan matkaa kivi-paperi-sakset-peliä pelaten, lattia on laavaa leikkien ja kalastajan kanssa polulla olevalta kiveltä toiselle hyppien. Maisemia katsellen ja luontoa ihmetellen.
Valitsemamme kulkusuunta Karhunjuomalammen reitillä oli lasten kannalta edullinen, sillä reitti oli lähes koko ajan alamäkeä. Laskeuduimme muun muassa 447-askelmaa Uhriharjulta upeaan Isokuruun. Kun aurinko jäi tunturin taa, kivet hohkasivat illan viileyttä. Kurusta nousimme jälleen edelliseltä päivältä tutut portaat ylös Isokurun taukopaikalle, josta loppumatka taittui niin ikään tuttua polkua pitkin. Kultakerolta kävelimme Karhunjuomalammen ja Isokurun kautta takaisin Luontokeskus Naavalle reilussa viidessä tunnissa.
Nämä päiväretket Pyhä-Luoston kansallispuistossa muodostuivat itselle yhdeksi reissun kohokohdista. Oli mukava jakaa kokemus perheen kanssa. Kun oli aika jatkaa matkaa lyhyen pysähdyksen jälkeen, tunsin vahvasti, että palaisin vielä.
Ihmisten ilmoilla Saariselällä
Kahden yön ja kahden päiväretken jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Ennen lähtöä Pyhätunturilta kävimme Luontokeskus Naavassa, jonka luontonäyttely ihastutti toiminnallisuudellaan. Matka jatkui kansallispuiston reunaa seuraten Luoston ohi kohti Sodankylää, jossa pysähdyimme kahville ja teelle. Kahvila Smak ja heidän hillabritansa hemmottelivat aikuisten makunystyröitä.
Maisema muuttui ennen Saariselkää kangasmaiseksi, mäntyvoittoiseksi ja hiekkaiseksi. Porolaskuri pysyi lähes koko ajomatkan samoissa lukemissa. Ihmettelimme, missä porot ovat. Kun pääsimme määränpäähän ja avasimme hotellihuoneen verhot, poron sarvet pilkottivat ikkunan toisella puolella. Ensimmäinen visiittimme Saariselällä osui jaksoon, jolloin helle helli Lappia. Porot viettivät päivää makoillen hotellin seinustalla. Lapset riemastuivat ja kameroihin tallentui kymmenittäin kuvia eläimistä.
Olimme olleet puolitoista viikkoa reissussa pitkälti omissa oloissamme ja luonnon rauhassa. Tuntui hassulta olla hotellissa ja nähdä paljon ihmisiä samassa paikassa. Saariselällä oli hotelleja, ravintoloita ja terasseja. Laskettelukeskuksen tunnelman pystyi aistimaan, vaikka olikin kesäaika.
Kahden patikkapäivän jälkeen otimme rennosti ja kävimme uimassa. Holiday Clubin kylpylä yllätti monipuolisuudellaan. Lapset nauttivat vaihtelusta, jota lyhyt vierailu Saariselällä tarjosi. Itselle kyseessä oli hassu yhden yön pysähdys, jossa ehti vain raapaista pintaa alueesta. Käydä syömässä, haahuilla kaduilla ja väistellä poron papanoita, joita seuraavana aamuna siivottiin koneellisesti pois jalkakäytäviltä. Avasimme yöllä ikkunan, jotta olisi ollut viileämpi nukkua. Sorkkien kopina kuului ikkunan takaa.
Ennen kuin suuntasimme auton nokan kohti Utsjokea seuraavana päivänä, vierailimme Kaunispään huipulla. En ollut ymmärtänyt, miten lähellä tunturia olimmekaan – tunturiylängöllä. Kaunispään kolmionmittaustornista näimme paljasta tunturin lakea, lumiaitoja, kymmenittäin poroja ja tunturinhuippuja silmän kantamattomiin. Nattaset tervehtivät meitä etelässä. Ne jäivät tällä kertaa väliin, sillä kaikkea ei voinut ahnehtia. Kaunispäällä Saariselkä näytti toisenlaisen kuvan itsestään – sellaisen, johon halusin tutustua paremmin.
Ulkomailla Utsjoella
Ajoimme nelostietä Ivalon ja Inarin kautta Utsjoelle. Reilun parin tunnin mittaisella siirtymällä riitti ihasteltavaa. Kun saavuimme Utsjokilaaksoon, oli kuin olisimme tulleet ulkomaille. Maisema oli aivan erilainen kuin mihin olin tottunut.
Tiedossa oli reissun pisin pysähdys – viisi yötä ja neljä kokonaista päivää Tenojoen maisemissa. Oli mukavaa olla paikallaan useampi päivä. Se ei kohdallamme tarkoittanut fyysistä paikallaan oloa, mutta tukikohta pysyi samana, eikä matkatavaroita pitänyt purkaa ja pakata koko ajan.
Matka oli alkanut taittua rivakammin, kun olimme jättäneet veneen tuttavien huomaan Sallaan. Kalastus ei tosin tauonnut, vaan muutti vain muotoaan. Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut tutustua heittokalastukseen veneestä. Utsjoella pääsin kokeilemaan jokikalastusta rannalta käsin, ja se oli mahtavaa.
Kalastamiseen Utsjoessa tarvittiin oma lupansa ja kalastaminen oli sallittua vain tietyillä alueilla tiettyinä aikoina. Kun joella kalasti, tuli samalla kävelleeksi huomaamattaan. Lapsetkin saivat liikkua, eikä heidän tarvinnut istua paikallaan. He arpoivat, mihin suuntaan viehettä kannatti heittää ja söivät eväitä. Nousipa joesta harjuskin ritilälle.
Majapaikassamme oli pari kotaa, joissa teimme useamman kerran ruokaa sekä paistoimme nuotiolättyjä. Lapset kokeilivat suopungin heittoa ja yrittivät saada leikkiporon kiinni. Aidot porot käyskentelivät pihapiirissä. Kuukkeli kävi toivottamassa meidät tervetulleeksi mökkimme terassilla, josta ihailimme Norjan puolen tunturien rinteitä. Lomatärpin maisematornista avautui näkymä muun muassa Saamen sillalle ja Ailigas-tunturille.
Lapset tiedustelivat ennen reissua, mikä paikka olisi automatkallamme pisimmällä. Totesimme, että saattaisimme käydä Norjan puolella, sillä Utsjoelta olisi helppo tehdä päiväretkiä Norjan puolelle. Muun muassa Luovttatin rullakiviranta, Pykeija ja Varanginvuono olisivat alle kahden tunnin ajomatkan päässä. Yhtenä päivänä ajoimmekin Tenojoen vartta Utsjoelta Nuorgamiin ja ylitimme valtioiden rajan. Kävimme tutustumassa Tenojoen suuhun. Kun palasimme takaisin Suomeen Norjasta, ihailimme Alakönkään museotietä.
Yksi mieleenpainuvimmista hetkistämme automatkalla Pohjois-Suomessa lienee retki Paistunturin erämaa-alueelle, johon matkasimme maastoauton kyydissä. Linkouduimme Jeepin sisällä kuin pesukoneessa, kun opas ajoi hitaasti kivi kiveltä ”tietä” eteenpäin. Kun tulimme takaisin, kuopus nukahti tähän vatkaukseen. Perille asti ei päässyt autolla, joten kävelimme lyhyeltä näyttäneen loppumatkan, joka avarassa tunturimaastossa lienee ollut vähintään kilometrin mittainen. Kalastimme tunturijärvessä ja horisontissamme siinti Norjan lumihuippuiset vuoret. Pieni taimen ampaisi esiin rantakivikosta ja säikäytti minut koppaisemalla viehettäni vimmatusti. Kosteikon hyttyset seuranamme paistoimme makkarat pienellä nuotiotulella, jonka opas teki kiven suojaan. Lapsia oli haastava vaatettaa tunturiin, sillä kuorivaatteet olivat selvästi liikaa, mutta paksu kangas esti osan itikan puremista. Kun oli aika lähteä takaisin, nuorimmainen halusi kantaa vapaa ja onki samalla merinovillapaitansa. Oppaan kanssa keskustelimme luonnon sanelemasta elämästä Utsjoella, jossa asiat eivät tapahdu samalla tahdilla, mihin etelän ihmiset ovat tottuneet. Näimme tunturikihuja ja paluumatkalla ihastelimme korkealta avartuvia näkymiä Tenojokilaaksoon.
Kävimme katsomassa myös Utsjoen kirkonkylän takana kohoavalta Ailigas-tunturilta maisemia Tenojoelle, Saamen sillalle, Utsjoelle, kylälle, Norjan puolen vuorille ja Suomen tuntureille. Aika kului liian nopeasti ja jälleen oli aika jatkaa matkaa.
