Auringonlasku Yli-Kitkalla.

Automatkalla Pohjois-Suomessa – Pirkanmaalta Koillismaalle

Automatkalla Pohjois-Suomessa -matkapäiväkirjan ensimmäinen osa kertoo kolmiviikkoisen road trippimme valmisteluista ja kuljettaa meidät Pirkanmaalta Koillismaalle.

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”

Haaveilimme useamman vuoden Pohjois-Suomessa käymisestä kesällä. Ryhdyimme toimeen syksyllä 2021 ja merkitsimme Suomen karttaan paikkoja, joissa haluaisimme vierailla. Pisteitä kertyi tiuhasti Suomen itäpuolelle pohjoiseen asti. Kesällä 2022 road trip jäi tekemättä, sillä työskentelin mielenkiintoisen projektin parissa. Otimme kartan esiin alkuvuodesta 2023, kun keskustelimme tulevasta kesälomasta. Utsjoesta muodostui matkamme määränpää, ja pian varasimme sinne majoituksen. Automatka oli toteutettava. Oli suunniteltava siirtymät.

Suunnitellessamme automatkaa, huomasimme, että kuukausi on lyhyt aika, kun on runsaasti mielenkiintoisia paikkoja, joissa vierailla. Järviä kalastettavaksi ja kansallispuistoja koluttavaksi. Karsimme listalta kohteita, jotta pystyisimme viettämään tietyissä paikoissa useamman päivän. Suunnittelimme etapit 4- ja 7-vuotiaiden ehdoilla, ja pisimmäksi siirtymäksi muodostui reilu neljä tuntia. Lapset odottivat innoissaan seikkailua, ”pitkää reissua”, vaikka harmittelivat samalla, että eivät näkisi kavereita useampaan viikkoon.

Mitä pakata mukaan, kun tien päällä ollaan yli kolme viikkoa? Muun muassa makuupussit ja -alustat, teltta, trangia, saappaat, vaelluskengät, lenkkarit, vaatteita t-paidoista ja shortseista villafleecetakkiin ja merinovillakerrastoihin, kuksat, termari, vieheitä ja vapoja. Ja pehmoleluja, kiikarit sekä tärkeimmät kirjat piirustusvälineitä unohtamatta. Lopulta ei mitään sellaista, mikä ei olisi mukana viikon vastaavalla reissulla. Auton takakontti on tilava, mutta silti suksiboksi koristi kattoa.

Puhuimme etukäteen odotuksistamme automatkaa koskien. Kirjasimme ylös paikat, jotka halusimme kokea. Odotin näkeväni maisemat, joista olin haaveillut pitkään. Odotin myös, että kesäloma sisältäisi sopivassa suhteessa lepoa ja liikuntaa.

”Hei, hei koti!”, totesi nuorimmainen kesäkuun lopussa, kun ajoimme kotipihasta kadulle.

Sastamalasta Kuopioon

Kun suunnittelimme automatkaa, tarkistin aluksi, milloin vanhempani järjestäisivät perinteiset kesäjuhlat Sastamalassa. Lähdimmekin reissuun juhlien jälkeisenä päivänä, taskussa monet hyvän reissun ja turvallisten kilometrien toivotukset.

Ensimmäisen matkapäivän siirtymä oli yksi reissun pisimpiä. Tankkasimme matkalla vatsat täyteen appivanhempieni luona sekä nappasimme välipalan mukaan Vaajakoskelta. Olimme Kuopiossa kuudelta illalla. Päivällisen jälkeen huoneessa oli hiljaista – nuoremmat matkalaiset nukkuivat lähes puoli vuorokautta. Itseäkin väsytti. Kun painoin työkoneen näytön alas kymmeneltä, totesin, että olisi viisasta lähteä reissuun levänneenä.

Lomasää helli sekä tullessa Kuopioon että sieltä lähtiessä – vettä satoi ja elohopea oli tippunut reilusti alle kahdenkymmenen. Hellejakso päättyi loman aloitukseen, eikä säätiedotus antanut toiveita paremmasta.

Kuopiosta Suomussalmelle

”Kohta oikealla on kultainen peura”, totean.

”Onko tämä se Rukan tie?”, nuorimmainen tarkistaa. Viitostie on tullut tutuksi viime vuosina.

Alkumatka Kuopiosta Suomussalmelle sujui kynien suhistessa paperilla, kun takapenkillä syntyi piirretyn matkapäiväkirjan ensimmäinen osa. Päivän ensimmäinen pysähdys oli Iisalmessa – kalastustarvikeliikkeeseen. Sukevalla kaivoimme kuoritakit esiin ja noudimme välipalat huoltoasemalta. Suomussalmella täytimme kylmälaukut. Hieman ennen Hiljaista kansaa nuorimmainen soitti isoisälle, joka oli pyytänyt ilmoittamaan ensimmäisestä bongatusta porosta. Pian pääsimme mökin pihaan, jossa kävi odotettu kuhina. Purimme auton, teimme iltapalaa ja kikatimme väsyneinä.

Hiljainen kansa Suomussalmella.

Seuraavana päivänä huomasimme, että kaikkeen emme olleet osanneet varautua. Viitostien siltatyö esti veneen ajamisen mökkilaituriin, sillä veneluiska oli siirretty tien toiselle puolelle ja väliaikaisen sillan alituskorkeus ei riittänyt, eikä toisaalta vesikään sen alla. Auto ja traileri jäivät veneenlaskupaikan lähelle, kalastaja jäi kalaan ilman eväitä ja kävelin nuorten matkalaisten kanssa mökille. Matkalla katsastimme niin Alassalmen muistomerkin kuin paikallisen kyläkaupan tarjonnan. Mökillä meitä ilahduttivat Piispanjärven erämainen tunnelma, kuikka ja oravanpoikanen. Hyttysparvi saneli iltakävelyn tahdin. Paljussa saimme sentään nauttia rauhassa järvimaisemasta sadepisaroiden tipahdellessa kasvoille.

Neljäs matkapäivä kului Kiantajärvellä. Ennen kalastusta nautimme lounaaksi hiillos-lohisoppaa sekä jälkiruoaksi muurinpohjaletut Hiljaisen kansan Niittytupa-ravintolassa ja lapset pomppivat heinäladossa. Päivä oli tuulinen, joten itikat jättivät meidät rauhaan järvellä. Kuopus simahti veneen keinuntaan. Kokeilimme vetouistella, mutta yleinen mielipide kääntyi pian heittokalastuksen puolelle. Veneretken onnistumisen määrittää eväät, joten välipalaksi nautimme muun muassa kaakaota vaahtokarkkien kera ja päivällisen valmistimme nuotiolla saaressa. Lapset tarkkailivat kiikareilla lokinpoikasia. Matkalla mökille näimme kaksi ketunpoikasta kisailemassa hiekkatiellä.

Vanha kelo Kiantajärvellä.

Kuusamo

Viidentenä matkapäivänä siirryimme Suomussalmelta Kuusamoon. Kuusamossa kiinnitimme huomiota siihen, että vedet olivat matalalla – veneen Yli-Kitkaan laskeminen jännitti sivusta katsojaa. Kun veneen laskija astui autosta ulos, nokialainen oli hörpätä vettä. Traileri oli ajettu laskurampin sivuun, jotta syvyys riitti veneen vesille laskemiseen.

Kalastaja ajoi veneen mökin laituriin ja teki seuraavina päivinä retkiä järvelle mökiltä käsin. Ensimmäisen aamupäivän työskentelin, kun lapset leikkivät. Illalla kävimme veneilemässä yhdessä, ilman eväitä. Retki jäi lyhyeksi. Seuraavan päivän vietimme kolmisin maissa. Päätin nauttia Yli-Kitkasta ja oleilusta, enkä lähtenyt ajamaan järven toiselle puolen listallani olevien Posion kohteiden vuoksi. Lapsilta jäi istumatta muutama ylimääräinen tunti autossa. Hidastelimme. Etsimme iltalenkillä mökin pihalla vierailleita poroja. Lämmitimme saunan ja ihailimme maisemia.

Lapset nauttivat keulassa veneen kyydistä aurinkoisessa säässä.

Kun saavuimme Kuusamoon, sää oli muuttunut poutaiseksi, eikä sateesta ollut enää tietoakaan. Ihmettelimme siivekkäiden ystäviemme vähyyttä. Kolmantena päivänä Kuusamossa tutustuimme Yli-Kitkan aaltoihin – tuuli puhalsi ison selän yli ja kuorivaatteet tuntuivat ihanilta matkavauhdissa. Vanhempi nuorimmista matkalaisista sai uistelemalla pullean ahvenen. Kyllä, kokeilimme uistelua vielä toisenkin kerran, mutta raatimme päätti jälleen äänestää heittokalastuksen puolesta. Sainkin lipalla harjuksen. Pannulle päätyivät kuitenkin fallerot ja halloum Ahosaaressa.

Riisitunturi siintää Yli-Kitkan toisella puolella.

Kirjoitan laiturilla ja katselen Yli-Kitkan takana siintävää Riisitunturia. Ilta-aurinko lämmittää. Lapset ihastelevat, kun poro käy vasansa kanssa näyttäytymässä järven rannalla. Jatkan kirjoittamista, kun lapset ovat nukahtaneet ja ihmettelen, miten aurinko voi paistaa niin korkealta vielä puoli yhdentoista aikaan illalla.

Rahtarit ry:n 50-vuotishistoria “Rahtarit 50 vuotta tiellä”

Olen kirjoittanut historiateoksia yhdistyksille ja yrityksille vuodesta 2012 lähtien, ja vuosien kuluessa olen päässyt kirjoittamaan useamman historiikin kuljetus- ja logistiikka-alalta. Maaliskuussa 2023 julkaistiin niistä viimeisin – Rahtarit ry:n 50-vuotishistoria Rahtarit 50 vuotta tiellä.

Matka Rahtareiden kyydissä oli vauhdikas ja mieleenpainuva. Kirja haluttiin julkaista yhdistyksen 50-vuotispäivän yhteydessä, joten minulla oli seitsemän kuukautta työskentelyaikaa. Onneksi raamit olivat selkeät – etukäteen oli tiedossa, mitä teokseen halutaan. Se helpotti haasteellista aikataulua.

Lähteet historiateoksen pohjana

Aloitin projektin kesäkuussa 2022 tutustumalla Olli Blombergin kirjoittamaan Rahtarit ry:n 30-vuotishistoriaan, jonka tekstit tulivat myös osaksi Rahtarit 50 vuotta tiellä -teosta. Tekstejä muutettiin tarpeen mukaan niiden kirjoittajan luvalla nykypäivään ja 50-vuotishistoriaan sopiviksi.

Tehtäväni sisälsivät viimeisen 20 vuoden osalta yhdistyksen toimintakertomusten ja vuosi- ja syyskokousten pöytäkirjojen läpikäyntiä sekä Rahtarit-lehden vuosikertojen lukemista. 50-vuotishistoriaan haluttiin mukaan yhdistyksen puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien tarinat, joten pääsin tekemään henkilöhaastatteluja. Teokseen haluttiin sisällyttää myös minihistoriat yhdistyksen 22 osastosta, joihin tietoja antoivat edellä mainittujen lähteiden lisäksi osastojen aktiivijäsenet.

Historiateoksen kirjoittaminen merkitsee aina valintoja – mistä kirjoitetaan ja kuinka paljon. Tämä konkretisoitui etenkin osastojen minihistorioiden kohdalla, sillä suurimmasta osasta osastoja olisi saanut jopa oman historiikin aikaiseksi. Yritin tiivistää olennaisen osaston menneisyydestä pariin sivuun ja tuoda toiminnan monipuolisuutta esille nostamalla eri asioita eri osastojen kohdalla tekstiin.

Osallistuin projektin myötä useampaan yhdistyksen järjestämään tapahtumaan, muun muassa SM Ajotaito -kilpailuun Jyväskylässä heinäkuussa 2022. Lisäksi pääsin näkemään Minirukkerit Kouvolassa ja pyörähtämään Rahtarit ry:n osastolla Power Truck Show’ssa. Kun osallistuin tapahtumiin, pystyin muodostamaan monipuolisen kuvan yhdistyksen toiminnasta ja sain erilaista ainesta teksteihin – mahdollisuuden kirjoittaa osan tekstistä kuvailevammin. Näissä tilaisuuksissa pääsin myös tapaamaan rahtareita ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Oli ilo huomata, että historiikkiprojekti oli monelle tärkeä – yhtä tärkeä kuin itse yhdistyskin on.

Kaiken edellä mainitun pohjalta kirjoitin Rahtarit 50 vuotta tiellä -teoksen käsikirjoituksen. Jo alkuvaiheessa kirjoitusprosessia sain tiedon, että tietokirja aiotaan lukea äänikirjaksi. Olikin mielenkiintoista kirjoittaa ensimmäistä kertaa tekstiä, joka päätyi kuunneltavaksi. Tekstilleni on tyypillistä kerronnallisuus ja kuvailevaisuus, ja niihin pyrin erityisesti kiinnittämään huomiota tällä kertaa.

Yhteistyötä historiatoimikunnan ja taittajan kanssa

Työn edetessä vaihdoin kuukausittain ajatuksia yhdistyksen menneisyydestä ja teksteistä historiatoimikunnan kanssa. Sen jäsenet avustivat monissa asioissa ja tekivät arvokkaita huomioita.

Tehtäviini kuului myös teoksen kuvitussuunnitelman laatiminen. Rahtarit ry:n 50-vuotishistoriaa kuvittavat kuvat muun muassa Rahtarit ry:n omasta arkistosta ja osastojen luottamushenkilöiltä. Kun kuvitussuunnitelma ja käsikirjoitus olivat valmiita, kokonaisuus siirtyi taittajalle. Tässä projektissa se tapahtui luvuittain, sillä aikataulu oli alkuaankin melko tiivis. Beone Oy:n Satu Puntin käsissä käsikirjoituksesta ja kuvitussuunnitelmasta syntyi se upea juhlakirja, joka julkaistiin 10.3.2023.

Tietokirjailijan ammatti on mielenkiintoinen ja antoisa. Tämän projektin myötä avautui, miten monipuolista toimintaa Rahtarit ry:llä on ja miten monella saralla yhdistys tekee työtä ammattikuljettajien hyväksi. Yhdistyksen sydän ovat sen jäsenet – ne vapaaehtoiset, jotka muun muassa edistävät liikenneturvallisuutta. Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden tutustua yhdistyksen toimintaan historiateosprojektin myötä.

Rengasreitti Luutaharjun Samo on pitkostettu Luutasuon osuudelta.

Luutaharjun Samo ihastuttaa

Harjuja pitkin Komion luonnonsuojelualueella

Totuttelen ensimmäisen puoli tuntia, sillä viime kerrasta metsässä on vierähtänyt tovi. Rytmi kuitenkin löytyy ja mieli rauhoittuu. Keskittymiseen auttaa, että Luutaharjun Samo on vaativahko reitti. Polku on hyvä, mutta reitin varrelle osuu sekä ylä- että alamäkiä. Kulkeehan reitti pitkin harjuja Komion luonnonsuojelualueella Lopella.

Alueella risteilee paljon polkuja, mutta 6,5 kilometrin mittainen rengasreitti Luutaharjun Samo on selkeästi viitoitettu. Taputan itseäni olkapäälle. Onneksi lähdin retkelle yksin, enkä ottanut mukaani pieniä retkitovereita, sillä reitti olisi ollut 3-vuotiaalle liian raskas. Retket lasten kanssa ovat lyhyempiä tänä kesänä, sillä opettelemme retkeilemään ilman kantorinkkaa.

Luutaharjun Samon varrella on Lukkolammi, joka kasvaa vähitellen umpeen.
Komionvuoren päällä on puuveistos, penkki, jonka toisessa päässä istuu ukko.

Luutaharjun Samo on pyöräilijöiden suosiossa

Pilvipoutainen kesäkuinen päivä. Retkeilyhousut ovat oiva valinta hyttysten vuoksi, mutta maaston korkeuserot saavat hien nousemaan pintaan. Retkeilysää, alle 20 astetta. Onneksi tuulee.

Kohtaan ensimmäisen kulkijan vasta Komionvuoren päällä. Ukko istuu katselemassa maisemia. Hänen sivuprofiilinsa vilahtaa mäntyjen katveesta ja säikähdän. En istu hänen viereensä, vaan ihailen häntä ja maisemaa kauempaa. Hätkähdän uudelleen lähtiessäni liikkeelle, sillä kaksi pyöräilijää hurauttaa esiin nyppylän takaa. Alue onkin selvästi pyöräilijöiden suosiossa. Päättelen sen matkan varrella näkemistäni renkaan jäljistä. Niitä näkyy muun muassa soistuvan Lukkolammin luona.

Selkäni takana rymisee, kun laskeudun Luutasuolle. Kolme pyöräilijää kiitää alamäkeä. Mutta ehdin juuri alta pois.

Luutaharjun Samo kulkee Komion luonnonsuojelualueella.
Rengasreitti Luutaharjun Samo kulkee vähän matkaa Luutasuolla.
Luutalammi on Komion luonnonsuojelualueella sijaitseva lampi.

Maastoudun osaksi maisemaa Luutalammilla

Saavun puolentoista tunnin kävelyn jälkeen Luutalammille, jonka äärellä kolme pöytää odottaa retkeilijöitä evästauolle. Istahdan ihailemaan tyyntä veden pintaa. Ajattelen, että tämä olisi kirjailijalle täydellinen etätyöpiste.

Paras osa Luutaharjun Samo -reittiä ovat Luutasuon pitkokset ja Luutalammi. Lasten kanssa tämän osan reitistä pystyisi kulkemaan siten, että pysäköintialueelta lähtisi kiertämään reittiä vastapäivään ja palaisi pitkoksia pitkin takaisin nuotiopaikalle. Juuri samaan suuntaan nuotiopaikalle asti reitti on myös esteetön.

Olo on levollinen Luutalammilla. Ajatukset selkenevät kävellessä ja turha häly hellittää. Luonnossa kulkeminen, tila, hiljaisuus ja itsensä haastaminen rentouttavat. Käki kukkuu, kuikka ui tervehtimään. Muistikirjan sivut täyttyvät. Muurahainen kulkee pitkin kuoritakkia. Maastoudun osaksi maisemaa.

Näen 3,5 tunnin retken aikana lopulta 17 ihmistä. Huomaan useita penkkejä lammen rannassa matkalla nuotiopaikalta pysäköintialueella. Pysäköintialueitakin on vaihtoehdoksi asti. Kieliikö huomiot siitä, että kyseessä on suosittu retkikohde? Lopen luonto ihastuttaa, muitakin kuin minua.

Autiojärvelle avautuu maisema Tiilikka-järven ja Autiojärven ylittävältä sillalta.

Lasten kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa

“Naisenergiaa kolmen voimin”, totesi iäkäs mies hymysuin, kun astelin lasten kanssa Venäjänhiekalle elokuun alkupuolella 2021. Lasten luontosuhteen kehittäminen on hienoa, kehui nainen, joka pystytti leiriä mäntyjen katveeseen rantahiekan tuntumassa. Kolmikkomme herätti myönteistä huomiota Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Lapsiperheitä oli yllättävän paljon liikkeellä aurinkoisena päivänä Tiilikkajärven kansallispuistossa. Yhdeksi syyksi paljastui Venäjänhiekka, johon mekin rakastuimme ensi käynnillä. Kirkasvetinen Tiilikka-järvi ja samettisen pehmeää hiekkaa leikittäväksi. Lasten unelma. Tosin matkan takana, sillä Uiton kierto on seitsemän kilometriä pitkä rengasreitti, jonka puoliväliin Venäjänhiekka osuu. Sinne on tehtävä muutaman sadan metrin mittainen pisto Uiton kierrolta, mutta jokainen ylimääräinen metri on sen arvoinen.

Venäjänhiekka on hiekkaranta Tiilikkajärven kansallispuistossa.

26 kilometriä hiekkatietä Tiilikkajärven kansallispuistoon

Kun käännyin Kajaanintieltä hiekkatielle kohti Sammakkotammen pysäköintialuetta ja näin kyltin, joka kertoi Tiilikkajärven kansallispuistoon olevan 26 kilometriä, harkitsin luovuttamista. Tie itsessään oli kuitenkin elämys, sillä se sisälsi monta jyrkkää nousua, mäkeä mäen perään, kunnes olimme lopulta Ilvesmäen päällä. Mäen päällä kulki moottorikelkkareitti. Hetken haaveilin nauttivani maisemista moottorikelkan kyydissä aurinkoisena pakkaspäivänä.

Ohitimme ennen Sammakkotammen pysäköintialuetta upeat suoalueet. Olin matkalla pohtinut, olisiko Tiilikkajärven kansallispuistossa enää muita kulkijoita. Huoleni osoittautui turhaksi, sillä pysäköintialue oli täynnä autoja puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Valtimontie oli leveä pysäköintialueen kohdalla, joten jätin auton letkan jatkoksi tien reunaan.

Uiton kierto palaa Uitonkämpältä pitkostettua suota ja mäntykangasta pitkin takaisin Sammakkotammen opastuspaikalle.

Muutama muru Venäjänhiekkaa

Mäntykangasta, suota, järviä, siltoja ja paljon pitkoksia. Rengasreitille lähtiessä Sammakkojärvi kiilteli oikealla ja pian vasemmalla näkyi suo. Vaikka tutkin reittiä etukäteen sen pituuden vuoksi, en kiinnittänyt huomiota korkeuskäyriin. Kantorinkka, kuopus ja eväät kolmelle painoivat selkääni, kun astelin Uiton kierron mäkistä alkutaipaletta kohti Venäjänhiekkaa. Kaksijalkainen islanninhevonen laukkasi edellä kepeästi kivien ja juurien yli. Retkeilijöitä oli liikkeellä kesäisenä perjantai-iltapäivänä siten, että Venäjänhiekalle asteltiin harjutaipale lähes peräkanaa.

Pidimme Venäjänhiekalla tunnin tauon. Lapset kahlasivat Tiilikka-järvessä. He olisivat halunneet uida, mutta uimapuvut ja pyyhkeet eivät olleet mahtuneet kantorinkkaan. Kylmä vesi virkisti omiakin patikoinnin ja rinkan painon uuvuttamia jalkoja. Houkuttelin pienet retkeilijät syömään eväitä – croissanteja, vadelmia, pähkinöitä, rusinoita, naposteluporkkanoita ja banaaneja. Jälkiruoaksi oli tietenkin suklaapatukat. Ja muutama muru hiekkaa, kun pienet kädet eivät tahtoneet pysyä erossa pehmeästä sannasta. Paluumatkalle seuralaiseni lähtivät vastahakoisesti. Haaveilimme yön yli -retkestä Venäjänhiekalla.

Venäjänhiekka tarjoaa mahdollisuuden hiekkaleikkeihin retkeillessä lasten kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Pitkoksia pitkin takaisin

Paluumatkalle osuivat Uiton kierron upeat sillat, Tiilikka-järven ja Autiojärven välisen salmen ylittävä puinen silta ja Uitonkämpälle Itkonjoen yli vievä riippusilta. Koska lapset eivät olleet aiemmin nähneet riippusiltaa, kävimme kokeilemassa, miltä sillä kulkeminen tuntuu.

“Mikä toi on?”, kysyi kuopus. Ja pysähtyi pitkoksille varmistamaan, saako kulkea eteenpäin. Etukäteen varoitin, että saatamme nähdä käärmeitä, sillä niistä tiedotettiin Tiilikkajärven kansallispuiston sivuilla. Pysähtymisen syy osoittautui kuitenkin sisiliskoksi, joka pelästyi meitä ja vilisti pois pitkokselta kadoten suokasvillisuuden sekaan.

Paluumatka oli alkutaipaletta helppokulkuisempi, sillä puolet osuudesta oli pitkosta, joita pitkin kuopuskin riensi lähes kaksi kilometriä. Mäntykangasta, suota ja pitkoksia kauniissa auringonlaskussa – yhdistelmä oli upea. Viisi tuntia kestäneelle retkelle tuli lopulta pituudeksi lähes kahdeksan kilometriä.

Tiilikkajärven kansallispuisto ilta-auringossa.

Pieni Ritojärvi on mainio päiväretkikohde Lieksassa

Kontiovaarantietä kohti Pientä Ritojärveä

Lupaan edellisen reissun päätteeksi lapsille ja puolisolle, että seuraavalla retkellä maasto on helppokulkuisempi, kuljettava matka lyhyempi ja mukana on paremmat eväät. Lupaukseni joutuu vaa’alle seuraavana päivänä, kun valitsemme päiväretkikohteeksi Lieksan Pienen Ritojärven. Tutkin etukäteen, että reilun viiden kilometrin mittaisen Ritojärven kierron varrella on suota, pitkoksia ja metsäistä harjumaisemaa. Pakkaan reppuun tuplasti suklaapatukoita, sillä yritän voittaa retkiluottamuksen takaisin puolelleni.

Pieni Ritojärvi sijaitsee Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Pienelle Ritojärvelle pääsee ainoastaan Kontiovaarantietä, joka maisematienä ansaitsee oman päiväkirjamerkintänsä. Suruvaippoja lennähtää edestämme sadoittain sitä mukaa, kun etenemme kohti Pientä Ritojärveä. Perhoset aterioivat tien pinnassa. Edellisenä päivänä on satanut.

Ajamme ohi Kontiovaarantien varressa vasemmalla puolella olevasta harmaantuneesta puukyltistä, vaikka osaamme odottaa sitä. Totean, että ajo-ohje “12 kilometriä Kontiovaarantietä” koskee kohdetta Lieksan suunnasta lähestyttäessä. Tulemme Patvinsuolta päin, Joensuun suunnalta. Kilometrejä on sitä kautta hieman vähemmän Pienelle Ritojärvelle, reilu kymmenen. Teemme U-käännöksen ja ajamme pusikkoon vasemmalle. Tien päässä on pieni pysäköintialue, jossa on entuudestaan kaksi autoa.

Kylkisuon kauniit maisemat

Itikka-armeija iskee nälkäisesti kimppuumme lehtipuuvaltaisessa metsässä heti, kun hyppäämme autosta ulos. Vaelluslegginssit vaihtuvat retkeilyhousuihin. Suojaudumme ulkotakein ja -housuin, vaikka heinäkuun lopun lämpöasteet eivät sitä vaadi. Esitän toiveen, että säätiedotuksessa luvattu tuuli alkaisi puhaltaa. Lähdemme liikkeelle. Muutama metri polkua ja olemme jo Kylkisuon laidalla.

Kuopus edellä, esikoinen perässä. Toppuuttelen nuorimman intoa edetä, jotta ehtisin vilkaista ympärilleni. Mäntykangassaarekkeita siellä täällä keskellä suota, jota etenemme pitkospuita pitkin. Appivanhemmat kutsuvat kuivan kesän mustikoita pippureiksi, mutta Ritojärven kierron varrella mustikat ammentavat kosteasta kasvualustaan, ja kasvavat suuriksi, meheviksi palleroiksi. Puolukatkin ovat kypsymässä. Ne paistattelevat kylkiään lämpimän kesän helteissä.

Tummat pilvet kerääntyvät suon toiselle reunalle. Taivas jyrähtää. Aurinko värjää suon kellertäväksi tummaa taustaa vasten. Riisumme kuoritakit, kun lämpö tuskastuttaa. Puemme ne uudelleen päälle, kun vettä alkaa rihmoa. Säästymme silti, sillä varsinainen saderintama kulkee suon ja Pienen Ritojärven takana.

Aurinko värjää Kylkisuon keltaiseksi tummaa taivasta vasten.

Vanha tie Ritosärkän päällä

Sukellamme metsään. Hetken kuluttua ylitämme Ulkkapuron siltaa pitkin. Lapset pitävät pitkoksista ja vesistöjen ylityksistä. Ritojärven kierto tarjoaa mielenkiintoisia elementtejä pienille seikkailijoille.

Kontiovaarantie kulkee suon reunassa. Ritojärven kierto halkoo tien kaksi kertaa. Ylitämme Kontiovaarantien ja kapuamme Ritosärkän päälle. Rengasreitin suositeltu kulkusuunta on vastapäivään. Nousu särkän päällä kulkevalle vanhalle tielle on jyrkkä. Ehdotettu kulkusuunta on järkevä, sillä mieluummin nousen kuin laskeudun kyseisestä kohtaa. Esikoinen leikkii vuorikiipeilijää. Kuopus istuu punnuksena kantorinkassa.

Ritojärven kierron reittimerkit ovat selkeät – vaaleankeltaiset ympyrät johdattavat meitä eteenpäin. Joudun varmistamaan ainoastaan kärrytielle kapuamisen jälkeen oikean suunnan, joka on vasemmalle. Kunnostetut kärryvajat sijaitsisivat hetken matkan päässä oikealla. Niiden katselu jää seuraavaan kertaan.

Vanha tie kulkee harjun päällä, korkealla Pienen Ritojärven yläpuolella. Reitti jatkuu hieman ennen harjun korkeinta kohtaa vasemmalle polkuna, joka on paikoin kivinen. Esikoinen pomppii kiveltä kivelle. Kuopus kulkee metrinmittaiselle polvenkorkuisten kivien yli käsi kädessä aikuisen kanssa.

Ritojärven kierto laskeutuu Ritosärkän päältä Pienen Ritojärven rantaan.

Kaakaota ja ukkospuusteja Pienen Ritojärven laavulla

Hetken polku kulkee Pienen Ritojärven ja Pitkä-Valkea-järven välissä. Oikealla puolella olevan Pitkä-Valkea-järven jälkeen Ritojärven kierto kaartaa alamäkeen vasemmalle kohti Ritolahtea. Kuulemme ääniä, kun laskeudumme harjulta Pienen Ritojärven rantaan, mutta emme näe ketään. Edelliset retkeilijät ehtivät lähteä ennen kuin saavumme laavulle.

Muutama pisara tippuu alas taivaalta ja aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Sammakonpoikanen hyppii kanervikkoon nuotiopaikan sivussa. Katselemme Ritolahtea tulosuuntaamme, juomme kaakaota ja nautimme “ukkospuusteista” – itse sadesäällä tehdyistä korvapuusteista.

“Täällä on käytävä kerran vuodessa.” Lause kiinnittää huomioni laavun vieraskirjassa. Kannatan. Ritojärven kierto on maisemiltaan monipuolinen ja melko helppokulkuinen rengasreitti, joka sopii myös retkeilyyn lasten kanssa.

Lasten askel on kevyempi tankkauksen jälkeen. Laavulta on muutama sata metriä matkaa pysäköintialueelle, jota ennen ylitämme jälleen Kontiovaarantien. Kun palaamme autolle, se on ainoa paikalla. Aihkimäntyjen bongaus jää seuraavaan kertaan.

Ps. Pieneltä Ritojärveltä on matkaa vain reilu 20 kilometriä Reposuolle! Hyväkuntoinen aikuinen retkeilijä ehtii patikoida saman päivän aikana myös Ketunlenkin. Lasten kanssa kannattaa käydä tutustumassa Ulkkajoen luontotorniin.