Kirjoittamisen ilosta
Search

Pieni Ritojärvi on mainio päiväretkikohde Lieksassa

Kontiovaarantietä kohti Pientä Ritojärveä

Lupaan edellisen reissun päätteeksi lapsille ja puolisolle, että seuraavalla retkellä maasto on helppokulkuisempi, kuljettava matka lyhyempi ja mukana on paremmat eväät. Lupaukseni joutuu vaa’alle seuraavana päivänä, kun valitsemme päiväretkikohteeksi Lieksan Pienen Ritojärven. Tutkin etukäteen, että reilun viiden kilometrin mittaisen Ritojärven kierron varrella on suota, pitkoksia ja metsäistä harjumaisemaa. Pakkaan reppuun tuplasti suklaapatukoita, sillä yritän voittaa retkiluottamuksen takaisin puolelleni.

Pieni Ritojärvi sijaitsee Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Pienelle Ritojärvelle pääsee ainoastaan Kontiovaarantietä, joka maisematienä ansaitsee oman päiväkirjamerkintänsä. Suruvaippoja lennähtää edestämme sadoittain sitä mukaa, kun etenemme kohti Pientä Ritojärveä. Perhoset aterioivat tien pinnassa. Edellisenä päivänä on satanut.

Ajamme ohi Kontiovaarantien varressa vasemmalla puolella olevasta harmaantuneesta puukyltistä, vaikka osaamme odottaa sitä. Totean, että ajo-ohje ”12 kilometriä Kontiovaarantietä” koskee kohdetta Lieksan suunnasta lähestyttäessä. Tulemme Patvinsuolta päin, Joensuun suunnalta. Kilometrejä on sitä kautta hieman vähemmän Pienelle Ritojärvelle, reilu kymmenen. Teemme U-käännöksen ja ajamme pusikkoon vasemmalle. Tien päässä on pieni pysäköintialue, jossa on entuudestaan kaksi autoa.

Kylkisuon kauniit maisemat

Itikka-armeija iskee nälkäisesti kimppuumme lehtipuuvaltaisessa metsässä heti, kun hyppäämme autosta ulos. Vaelluslegginssit vaihtuvat retkeilyhousuihin. Suojaudumme ulkotakein ja -housuin, vaikka heinäkuun lopun lämpöasteet eivät sitä vaadi. Esitän toiveen, että säätiedotuksessa luvattu tuuli alkaisi puhaltaa. Lähdemme liikkeelle. Muutama metri polkua ja olemme jo Kylkisuon laidalla.

Kuopus edellä, esikoinen perässä. Toppuuttelen nuorimman intoa edetä, jotta ehtisin vilkaista ympärilleni. Mäntykangassaarekkeita siellä täällä keskellä suota, jota etenemme pitkospuita pitkin. Appivanhemmat kutsuvat kuivan kesän mustikoita pippureiksi, mutta Ritojärven kierron varrella mustikat ammentavat kosteasta kasvualustaan, ja kasvavat suuriksi, meheviksi palleroiksi. Puolukatkin ovat kypsymässä. Ne paistattelevat kylkiään lämpimän kesän helteissä.

Tummat pilvet kerääntyvät suon toiselle reunalle. Taivas jyrähtää. Aurinko värjää suon kellertäväksi tummaa taustaa vasten. Riisumme kuoritakit, kun lämpö tuskastuttaa. Puemme ne uudelleen päälle, kun vettä alkaa rihmoa. Säästymme silti, sillä varsinainen saderintama kulkee suon ja Pienen Ritojärven takana.

Aurinko värjää Kylkisuon keltaiseksi tummaa taivasta vasten.

Vanha tie Ritosärkän päällä

Sukellamme metsään. Hetken kuluttua ylitämme Ulkkapuron siltaa pitkin. Lapset pitävät pitkoksista ja vesistöjen ylityksistä. Ritojärven kierto tarjoaa mielenkiintoisia elementtejä pienille seikkailijoille.

Kontiovaarantie kulkee suon reunassa. Ritojärven kierto halkoo tien kaksi kertaa. Ylitämme Kontiovaarantien ja kapuamme Ritosärkän päälle. Rengasreitin suositeltu kulkusuunta on vastapäivään. Nousu särkän päällä kulkevalle vanhalle tielle on jyrkkä. Ehdotettu kulkusuunta on järkevä, sillä mieluummin nousen kuin laskeudun kyseisestä kohtaa. Esikoinen leikkii vuorikiipeilijää. Kuopus istuu punnuksena kantorinkassa.

Ritojärven kierron reittimerkit ovat selkeät – vaaleankeltaiset ympyrät johdattavat meitä eteenpäin. Joudun varmistamaan ainoastaan kärrytielle kapuamisen jälkeen oikean suunnan, joka on vasemmalle. Kunnostetut kärryvajat sijaitsisivat hetken matkan päässä oikealla. Niiden katselu jää seuraavaan kertaan.

Vanha tie kulkee harjun päällä, korkealla Pienen Ritojärven yläpuolella. Reitti jatkuu hieman ennen harjun korkeinta kohtaa vasemmalle polkuna, joka on paikoin kivinen. Esikoinen pomppii kiveltä kivelle. Kuopus kulkee metrinmittaiselle polvenkorkuisten kivien yli käsi kädessä aikuisen kanssa.

Ritojärven kierto laskeutuu Ritosärkän päältä Pienen Ritojärven rantaan.

Kaakaota ja ukkospuusteja Pienen Ritojärven laavulla

Hetken polku kulkee Pienen Ritojärven ja Pitkä-Valkea-järven välissä. Oikealla puolella olevan Pitkä-Valkea-järven jälkeen Ritojärven kierto kaartaa alamäkeen vasemmalle kohti Ritolahtea. Kuulemme ääniä, kun laskeudumme harjulta Pienen Ritojärven rantaan, mutta emme näe ketään. Edelliset retkeilijät ehtivät lähteä ennen kuin saavumme laavulle.

Muutama pisara tippuu alas taivaalta ja aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Sammakonpoikanen hyppii kanervikkoon nuotiopaikan sivussa. Katselemme Ritolahtea tulosuuntaamme, juomme kaakaota ja nautimme ”ukkospuusteista” – itse sadesäällä tehdyistä korvapuusteista.

”Täällä on käytävä kerran vuodessa.” Lause kiinnittää huomioni laavun vieraskirjassa. Kannatan. Ritojärven kierto on maisemiltaan monipuolinen ja melko helppokulkuinen rengasreitti, joka sopii myös retkeilyyn lasten kanssa.

Lasten askel on kevyempi tankkauksen jälkeen. Laavulta on muutama sata metriä matkaa pysäköintialueelle, jota ennen ylitämme jälleen Kontiovaarantien. Kun palaamme autolle, se on ainoa paikalla. Aihkimäntyjen bongaus jää seuraavaan kertaan.

Ps. Pieneltä Ritojärveltä on matkaa vain reilu 20 kilometriä Reposuolle! Hyväkuntoinen aikuinen retkeilijä ehtii patikoida saman päivän aikana myös Ketunlenkin. Lasten kanssa kannattaa käydä tutustumassa Ulkkajoen luontotorniin.

Aurinko laskee Iso-Melkuttimen taakse.

Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella

”Hiljaisuus on se, mikä ensimmäisenä jää mieleen tästä paikasta. Sen aisti heti, kun astui ulos autosta.” Kirjoitin näin heinäkuussa 2019, kun vierailin Lopen Iso-Melkuttimella ensimmäisen kerran. Kontrasti kirjoittamani kanssa oli suuri, kun Melkuttimien pysäköintialue oli täynnä ja Iso-Melkuttimen matala itäpää kansoitettu helteisen heinäkuisena maanantaina 2021. Vaikka Iso-Melkutin on suosittu retkikohde, metsään kuitenkin mahtui. Ja jälleen kierros kirkasvetisen järven ympäri ihastutti ja virkisti.

Pilvet heijastuvat Iso-Melkuttimen pintaan. Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella.

Kesäpäivä mäntyjen katveessa

Totta puhuakseni muistan ensimmäiseltä kerraltakin, kuinka moottorikoneet hinasivat purjelentokoneita tasaiseen tahtiin Räyskälän ilmailukeskukselta Iso-Melkuttimen yli. Tälläkin kerralla osuin paikalle juuri purjelentokurssin aikaan. Ilmailukeskuksen nettisivuilla on kalenteri, jota kannattaa vilkaista, mikäli haluat ajoittaa luontoelämyksesi mahdollisimman äänettömään aikaan.

Kuljin tällä kertaa ensimmäisen puoli tuntia kuunnellen uimareiden ääniä, katsellen telttoja sekä ohittaen vastaantulijoita. Yllätyin, miten suosittu paikka oli. Metsän siimeksessä kävellessäni pohdin, että tulisin mielelläni itsekin viettämään kesäpäivää mäntyjen katveeseen uiden ja riippumatossa kirjaa lukien. Sillä metsässä oli miellyttävän lämmintä, vaikka helleraja oli rikki useammalla asteella.

Liikuin rivakammin kuin edellisellä kerralla. Muistin suurin piirtein, mitä missäkin kohtaa reittiä odotti edessä. Laavut Iso-Melkuttimen itäpäässä, järveen työntyvä niemenkärki, polkuosuus rannan tuntumassa, sukeltajia varten rakennetut portaat järveen, tulentekopaikka järven länsipäässä, kannas Iso- ja Vähä-Melkuttimen välissä, Samoojien silta. Reilu seitsemän kilometriä helppokulkuista harjumaastoa.

Iso-Melkutin on tyyni ilta-auringossa. Melkuttimet sijaitsevat Hämeen järviylängöllä.

Luontomuistoja

Vaellusintoa tarinoillaan levittävä vaaleahiuksinen rouva pienen koiransa kera istahti pöydän toiseen päähän Iso-Melkuttimen länsipäässä. Hän oli Melkuttimilla ensimmäistä kertaa ja kertoi bonganneensa retkipaikan tuttaviensa sosiaalisen median kuvista. Vaikka hän asui tunnin matkan päässä, hän ei ollut aiemmin tietoinen tästä paikasta, johon suunnitteli jo toista retkeä. Nyökyttelin mielessäni, että sosiaalisessa mediassa minäkin törmäsin ensimmäistä kertaa Melkuttimiin, minkä jälkeen halusin käydä itse katsomassa, millainen paikka todellisuudessa on.

Yllättävän, antoisan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani, kunnes istahdin neulasille Nappilahdessa. Kirjoitin mielen tyhjäksi. Katselin, kuinka kuikkapesue lipui järven tyynellä pinnalla. Nautin auringon säteistä, jotka tuikkivat Iso-Melkuttimen kannessa. Muutama retkeilijä kulki polkua pysähdyspaikkani ohi muutaman metrin päässä selkäni takana. Tuuli kantoi toisinaan uimareiden äänet. Haaveilin riippumatosta, jonka olisi voinut ripustaa vieressä olevien mäntyjen väliin.

Maltoin jatkaa matkaa vasta tunnin päästä. Juuri ennen kuin saavuin takaisin Iso-Melkuttimen itäpäähän, ohitin leiriä pystyttävän perheen – isän ja kaksi lasta. Toinen lapsista kysyi, mikä nimeni on. Hän kertoi silmät loistaen, että he aikoivat yöpyä Iso-Melkuttimella. He suunnittelivat syövänsä iltapalaksi croissanteja ja käyvänsä uimassa ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin, että mieleen painuva luontoelämys syntyy lopulta pienistä asioista. Millaisia luontomuistoja sinulla on lapsuudestasi?

Urpu Strellman ja Kimmo Svinhufvud: Kupliva kirjoittaminen

Urpu Strellman ja Kimmo Svinhufvud, Kupliva kirjoittaminen, Art House 2020.

Arvostelukappale saatu

Miten sinä asennoidut kirjoittamiseen? Millaisia tunteita kirjoittaminen sinussa herättää?

Blogin alaotsikko ”kirjoittamisen ilosta” kuvaa suhdettani kirjoittamiseen. Se ei kuitenkaan kerro hetkistä, jolloin tuijotan tietokoneen ruutua, eikä mitään painokelpoista tunnu syntyvän. Tai siitä, kun välttelen tekstitiedoston avaamista. Sillä kirjoittaminen on ajoittain haastavaa myös työkseen kirjoittavalle. Urpu Strellmanin ja Kimmo Svinhufvudin teos Kupliva kirjoittaminen tarjoaa käytännönläheisiä keinoja näiden haasteiden selättämiseen.

Strellmanin ja Svinhufvudin Kupliva kirjoittaminen täyttää aukon kirjoitusoppaiden kentässä. He toteavat teoksen johdannossa, että työt eivät tule tehdyiksi teksteittä. Toisin sanoen ilman kirjoittamista ei selviä suurimmassa osassa nykypäivän töistä. Kuplivan kirjoittamisen tarkoitus onkin sytyttää lukijan innostus työelämän tekstejä ja työtehtäviin liittyvää kirjoittamista kohtaan.  Mitä, jos kirjoittaminen tuottaisi sinullekin iloa?

Kupliva kirjoittaminen muodostuu neljästä luvusta, jotka ovat vaikuttava kirjoittaminen, tehokas kirjoittaminen, työelämän tekstilajit ja kielenhuolto. Teosta voi joko selailla sieltä täältä, keskittyä yhteen neljästä teemasta tai lukea kannesta kanteen, kuten tein itse. Kuplivan kirjoittamisen kansi poreilee kuin pirskahteleva roseeviini. Teos on visuaalisesti onnistunut myös sisällöltään. Kirjan runsaat esimerkit konkretisoivat teoksen kirjoittajien ajatuksia.

Urpu Strellman ja Kimmo Svinhufvud painottavat teoksessa, että kirjoittamalla vaikutetaan asioihin. Jokaisen työkseen kirjoittavan on hyvä muistaa, että ihmiset tekevät valintoja tekstien perusteella. Vaikuttava kirjoittaminen on tavoitteen ja päämäärän yhteissumma. Kirjoittajan on muotoiltava viestinsä siten, että lukija ymmärtää sen.

Kun luen teosta, hiki nousee pintaan. Miten vaikuttavaa kirjoittamista käsittelevästä teoksesta voi tehdä vaikuttavan blogikirjoituksen? Kasaan odotuksia omaa tekstiäni kohtaan, minkä vuoksi käy vanhanaikaisesti – tekstitiedosto odottaa kuukauden päivät tietokoneen työpöydällä.

”Kirjoittaminen kun ei ole jotain, mikä opitaan yhdestä oppaasta tai yhdeltä kurssilta, vaan se on koko elämän ajan kehittyvä taito.”

Strellman ja Svinhufvud 2020, 205.

Luen lopuksi-luvun ja suljen Kuplivan kirjoittamisen. Päällimmäinen ajatus on, että olisinpa törmännyt teokseen kymmenen vuotta sitten, kun ryhdyin kirjoittamaan työkseni. Kaikkea ei olisi tarvinnut oppia kantapään kautta. Kupliva kirjoittaminen onkin mainio teos luettavaksi kenelle tahansa työkseen kirjoittavalle, muun muassa viestijöille, bloggareille ja sosiaalisen median toimijoille.

Ps. Jos mietit nyt, mitä ne käytännönläheiset keinot ovat, jotka tämän tekstin alussa mainitsen, niin luepa Kuplivan kirjoittamisen tehokasta kirjoittamista koskeva luku (s. 87-137). Kirjoittamisen iloa!

Pohjois-Karjalan luonto lumoaa korkeuseroilla, kuten näkymällä Kolilta Pieliselle.

Lumoudu Pohjois-Karjalan luonnosta

Vaaraa vaaran perään Kolin kansallispuistossa

Minkä maiseman yhdistät Pohjois-Karjalaan? Oletko kenties käynyt tai haaveillut käyväsi Kolin kansallispuistossa? Jos vastasit kyllä, et ole ainoa. Kävijämääräennätykset paukkuivat kansallispuistossa kesällä 2020. Kauniiden maisemien ihastelijoita riitti uutisten mukaan jonoksi asti. Pohjois-Karjalan luonto lumoaa.

Yksi Pohjois-Karjalan luonnon lumoavampia näkymiä avautuu Mäkrävaaralta Pieliselle.

Mikäli haluat välttää ruuhkat, ota talteen muutama vinkki. Olen patikoinut koko Herajärven pohjoispään kierroksen. Olen ihastellut niin Ryläyksen kiviputousta ja maisemaa Jeron yli Kolin huipuille kuin nauttinut Pielisen aalloista varpaita rantahiekkaan upottaen Rykiniemessä. Jos joutuisin valitsemaan yhden lempipaikan Kolin kansallispuistossa, se olisi Mäkrävaara. Reitti sinne ei ole helppo, sillä nousu on jyrkkä, mutta maisemat Paha-Kolille ja Pieliselle ovat hengästymisen arvoiset. Ja paikka on hieman Kolin huippuja rauhallisempi.

Aurinko laskee Kolin huippujen taakse Pohjois-Karjalassa.

Jos suuntaat vielä muutaman kilometrin kaakkoon Kolin kansallispuistossa, pääset nauttimaan lähes yksin maisemista Herajärven yli Vesivaaran laelta. Uudenlaisen perspektiivin Kolin kansallispuistoon saat, kun vuokraat veneen tai hankit venekuljetuksen Laitosaareen, jossa voit nauttia vaaramaisemista Pielisen rannalta käsin. Kenttälounas kruunaa retkipäivän.

Suot, harjut ja erämaajärvet Lieksassa ja Ilomantsissa

Mikäli olet koukuttunut soihin kuten minä, kannattaa muistaa, että Pohjois-Karjalasta löytyy myös Patvinsuon kansallispuisto. 15 kilometriä pitkä rengasreitti Suomunkierto soveltuu erinomaisesti päiväretkeilyyn, mutta jos haluat vierailla myös suolla, niin käynti esimerkiksi Teretinniemen lintutornilla kannattaa. Matkaa Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille ja takaisin kertyy noin kuusi kilometriä. Merkittyjä polkuja riittää tallattavaksi 80 kilometriä kansallispuistossa.

Kurkilahden pysäköintialueelta saa kulkea pitkospuita pitkin Teretinniemen lintutornille Patvinsuon kansallispuistossa.

Koska otin puheeksi suot, on mainittava myös Reposuon alue, johon rakastuin viime kesänä. 12 kilometriä pitkä Ketunlenkki kiertää koko Reposuon, joka sijaitsee Lieksassa. Jos olet liikkeellä lasten kanssa tai koko rengasreitin kiertäminen epäilyttää, tee muutaman kilometrin edestakainen päiväretki Ulkkajoen pysäköintialueelta Kaiskunniemen tulentekopaikalle. 

Kuikan kierroksella Petkeljärven kansallispuitossa kuljetaan harjuja pitkin ja erämaajärviä ihastellen.

Kun olet nähnyt vaaramaisemat ja suot, voit siirtyä ihailemaan harjuja ja erämaajärviä Petkeljärven kansallispuistoon Ilomantsissa. Kuikan kierros tarjoaa harjuja, lampia ja mäntykangasta reilun kuuden kilometrin verran. Jopa reipas leikki-ikäinen jaksaa taivaltaa sen eväiden kera.

Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi

Merete Mazzarella, Elämä sanoiksi, Tammi 2013.

Narsissit kukkivat. Keinutuoli kitisee ikkunan ääressä kermanvärisen omakotitalon keittiössä. Radio on napsautettu kiinni. Kuuluu kilinää. Kupit, asetit ja lusikat katetaan puisen, pyöreän pöydän päälle. Ruokapöydän takana on toinen ikkuna. Naapuritalon katto kurkistaa kuusiaidan takaa. Ikkunan ja pöydän välissä on ahdasta istua. Pöydän vieressä on sohva, jolla odotetaan kutsua kahville. Sohvan mikron puoleisesta päästä näkee huoneeseen, jossa katsellaan hiihtoa, jääkiekkoa ja formuloita. Lapset istuvat siellä jalkaraheilla ja aikuiset nojatuoleissa. Solakka ruskeasilmäinen nainen, jonka harmahtavat hiukset ovat laineilla, kaataa kuppeihin teetä ja kahvia, ja kantaa pashan pöytään.

Nyökyttelen Merete Mazzarellalle, kun hän kirjoittaa ruokamuistoista teoksessaan Elämä sanoiksi. Maistoin Lieksan Laatuherkkujen Pashaa helmikuussa 2021 ja palasin oitis muistoissani 1990-luvulle. Isoäidilläni, joka oli kotoisin Kaakkois-Suomesta, oli tapana tehdä pashaa pääsiäiseksi. Pashan maku toi mieleeni isoäidin talon ympäristöineen ja talon tunnelman. Asioita, joita en ollut muistellut pitkään aikaan. Millainen lapsuuden ruokamuisto sinulla on?

Merete Mazzarellan kirja osui silmiini etsiessäni teoksia, joissa käsitellään elämäkerrallista kirjoittamista. Elämä sanoiksi löytyi Storytelistä äänikirjana, minkä vuoksi se päätyi lenkkiseurakseni. Soljuvasti kirjoitettu teos motivoikin nauttimaan aurinkoisista talvipäivistä. Se oli myös hankittava omaan kirjahyllyyn. Onneksi bongasin yhden Elämä sanoiksi-kirjan Antikvaarista. Suosittelen Merete Mazzarellan teosta lämpimästi niille, jotka ovat kiinnostuneita omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta.

Mazzarella etenee esimerkein. Teksti on pohdiskelevaa ja lempeää. Siitä huokuu kirjoittajan lukeneisuus ja elämänkokemus. Mazzarella kehottaa pistämään itsensä likoon omaelämäkerrallista tekstiä kirjoittaessa. Ja sen hän tekee myös itse. Hän kirjoittaa niin omasta elämästään kuin muista kirjailijoista, heidän työtavoistaan ja teoksistaan. Elämä sanoiksi sisältääkin runsaasti kirjavinkkejä. Omasta kirjahyllystäni löytyvät muun muassa Mazzarellan suosittelemat Stephen Kingin On writing ja Anne Lamottin Bird by Bird. Kumpikin vielä lukematta.

Uusimmat kirjoitukset