Kirjoittamisen ilosta
Search
Rengasreitti Luutaharjun Samo on pitkostettu Luutasuon osuudelta.

Luutaharjun Samo ihastuttaa

Harjuja pitkin Komion luonnonsuojelualueella

Totuttelen ensimmäisen puoli tuntia, sillä viime kerrasta metsässä on vierähtänyt tovi. Rytmi kuitenkin löytyy ja mieli rauhoittuu. Keskittymiseen auttaa, että Luutaharjun Samo on vaativahko reitti. Polku on hyvä, mutta reitin varrelle osuu sekä ylä- että alamäkiä. Kulkeehan reitti pitkin harjuja Komion luonnonsuojelualueella Lopella.

Alueella risteilee paljon polkuja, mutta 6,5 kilometrin mittainen rengasreitti Luutaharjun Samo on selkeästi viitoitettu. Taputan itseäni olkapäälle. Onneksi lähdin retkelle yksin, enkä ottanut mukaani pieniä retkitovereita, sillä reitti olisi ollut 3-vuotiaalle liian raskas. Retket lasten kanssa ovat lyhyempiä tänä kesänä, sillä opettelemme retkeilemään ilman kantorinkkaa.

Luutaharjun Samon varrella on Lukkolammi, joka kasvaa vähitellen umpeen.
Komionvuoren päällä on puuveistos, penkki, jonka toisessa päässä istuu ukko.

Luutaharjun Samo on pyöräilijöiden suosiossa

Pilvipoutainen kesäkuinen päivä. Retkeilyhousut ovat oiva valinta hyttysten vuoksi, mutta maaston korkeuserot saavat hien nousemaan pintaan. Retkeilysää, alle 20 astetta. Onneksi tuulee.

Kohtaan ensimmäisen kulkijan vasta Komionvuoren päällä. Ukko istuu katselemassa maisemia. Hänen sivuprofiilinsa vilahtaa mäntyjen katveesta ja säikähdän. En istu hänen viereensä, vaan ihailen häntä ja maisemaa kauempaa. Hätkähdän uudelleen lähtiessäni liikkeelle, sillä kaksi pyöräilijää hurauttaa esiin nyppylän takaa. Alue onkin selvästi pyöräilijöiden suosiossa. Päättelen sen matkan varrella näkemistäni renkaan jäljistä. Niitä näkyy muun muassa soistuvan Lukkolammin luona.

Selkäni takana rymisee, kun laskeudun Luutasuolle. Kolme pyöräilijää kiitää alamäkeä. Mutta ehdin juuri alta pois.

Luutaharjun Samo kulkee Komion luonnonsuojelualueella.
Rengasreitti Luutaharjun Samo kulkee vähän matkaa Luutasuolla.
Luutalammi on Komion luonnonsuojelualueella sijaitseva lampi.

Maastoudun osaksi maisemaa Luutalammilla

Saavun puolentoista tunnin kävelyn jälkeen Luutalammille, jonka äärellä kolme pöytää odottaa retkeilijöitä evästauolle. Istahdan ihailemaan tyyntä veden pintaa. Ajattelen, että tämä olisi kirjailijalle täydellinen etätyöpiste.

Paras osa Luutaharjun Samo -reittiä ovat Luutasuon pitkokset ja Luutalammi. Lasten kanssa tämän osan reitistä pystyisi kulkemaan siten, että pysäköintialueelta lähtisi kiertämään reittiä vastapäivään ja palaisi pitkoksia pitkin takaisin nuotiopaikalle. Juuri samaan suuntaan nuotiopaikalle asti reitti on myös esteetön.

Olo on levollinen Luutalammilla. Ajatukset selkenevät kävellessä ja turha häly hellittää. Luonnossa kulkeminen, tila, hiljaisuus ja itsensä haastaminen rentouttavat. Käki kukkuu, kuikka ui tervehtimään. Muistikirjan sivut täyttyvät. Muurahainen kulkee pitkin kuoritakkia. Maastoudun osaksi maisemaa.

Näen 3,5 tunnin retken aikana lopulta 17 ihmistä. Huomaan useita penkkejä lammen rannassa matkalla nuotiopaikalta pysäköintialueella. Pysäköintialueitakin on vaihtoehdoksi asti. Kieliikö huomiot siitä, että kyseessä on suosittu retkikohde? Lopen luonto ihastuttaa, muitakin kuin minua.

Autiojärvelle avautuu maisema Tiilikka-järven ja Autiojärven ylittävältä sillalta.

Lasten kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa

”Naisenergiaa kolmen voimin”, totesi iäkäs mies hymysuin, kun astelin lasten kanssa Venäjänhiekalle elokuun alkupuolella 2021. Lasten luontosuhteen kehittäminen on hienoa, kehui nainen, joka pystytti leiriä mäntyjen katveeseen rantahiekan tuntumassa. Kolmikkomme herätti myönteistä huomiota Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Lapsiperheitä oli yllättävän paljon liikkeellä aurinkoisena päivänä Tiilikkajärven kansallispuistossa. Yhdeksi syyksi paljastui Venäjänhiekka, johon mekin rakastuimme ensi käynnillä. Kirkasvetinen Tiilikka-järvi ja samettisen pehmeää hiekkaa leikittäväksi. Lasten unelma. Tosin matkan takana, sillä Uiton kierto on seitsemän kilometriä pitkä rengasreitti, jonka puoliväliin Venäjänhiekka osuu. Sinne on tehtävä muutaman sadan metrin mittainen pisto Uiton kierrolta, mutta jokainen ylimääräinen metri on sen arvoinen.

Venäjänhiekka on hiekkaranta Tiilikkajärven kansallispuistossa.

26 kilometriä hiekkatietä Tiilikkajärven kansallispuistoon

Kun käännyin Kajaanintieltä hiekkatielle kohti Sammakkotammen pysäköintialuetta ja näin kyltin, joka kertoi Tiilikkajärven kansallispuistoon olevan 26 kilometriä, harkitsin luovuttamista. Tie itsessään oli kuitenkin elämys, sillä se sisälsi monta jyrkkää nousua, mäkeä mäen perään, kunnes olimme lopulta Ilvesmäen päällä. Mäen päällä kulki moottorikelkkareitti. Hetken haaveilin nauttivani maisemista moottorikelkan kyydissä aurinkoisena pakkaspäivänä.

Ohitimme ennen Sammakkotammen pysäköintialuetta upeat suoalueet. Olin matkalla pohtinut, olisiko Tiilikkajärven kansallispuistossa enää muita kulkijoita. Huoleni osoittautui turhaksi, sillä pysäköintialue oli täynnä autoja puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Valtimontie oli leveä pysäköintialueen kohdalla, joten jätin auton letkan jatkoksi tien reunaan.

Uiton kierto palaa Uitonkämpältä pitkostettua suota ja mäntykangasta pitkin takaisin Sammakkotammen opastuspaikalle.

Muutama muru Venäjänhiekkaa

Mäntykangasta, suota, järviä, siltoja ja paljon pitkoksia. Rengasreitille lähtiessä Sammakkojärvi kiilteli oikealla ja pian vasemmalla näkyi suo. Vaikka tutkin reittiä etukäteen sen pituuden vuoksi, en kiinnittänyt huomiota korkeuskäyriin. Kantorinkka, kuopus ja eväät kolmelle painoivat selkääni, kun astelin Uiton kierron mäkistä alkutaipaletta kohti Venäjänhiekkaa. Kaksijalkainen islanninhevonen laukkasi edellä kepeästi kivien ja juurien yli. Retkeilijöitä oli liikkeellä kesäisenä perjantai-iltapäivänä siten, että Venäjänhiekalle asteltiin harjutaipale lähes peräkanaa.

Pidimme Venäjänhiekalla tunnin tauon. Lapset kahlasivat Tiilikka-järvessä. He olisivat halunneet uida, mutta uimapuvut ja pyyhkeet eivät olleet mahtuneet kantorinkkaan. Kylmä vesi virkisti omiakin patikoinnin ja rinkan painon uuvuttamia jalkoja. Houkuttelin pienet retkeilijät syömään eväitä – croissanteja, vadelmia, pähkinöitä, rusinoita, naposteluporkkanoita ja banaaneja. Jälkiruoaksi oli tietenkin suklaapatukat. Ja muutama muru hiekkaa, kun pienet kädet eivät tahtoneet pysyä erossa pehmeästä sannasta. Paluumatkalle seuralaiseni lähtivät vastahakoisesti. Haaveilimme yön yli -retkestä Venäjänhiekalla.

Venäjänhiekka tarjoaa mahdollisuuden hiekkaleikkeihin retkeillessä lasten kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Pitkoksia pitkin takaisin

Paluumatkalle osuivat Uiton kierron upeat sillat, Tiilikka-järven ja Autiojärven välisen salmen ylittävä puinen silta ja Uitonkämpälle Itkonjoen yli vievä riippusilta. Koska lapset eivät olleet aiemmin nähneet riippusiltaa, kävimme kokeilemassa, miltä sillä kulkeminen tuntuu.

”Mikä toi on?”, kysyi kuopus. Ja pysähtyi pitkoksille varmistamaan, saako kulkea eteenpäin. Etukäteen varoitin, että saatamme nähdä käärmeitä, sillä niistä tiedotettiin Tiilikkajärven kansallispuiston sivuilla. Pysähtymisen syy osoittautui kuitenkin sisiliskoksi, joka pelästyi meitä ja vilisti pois pitkokselta kadoten suokasvillisuuden sekaan.

Paluumatka oli alkutaipaletta helppokulkuisempi, sillä puolet osuudesta oli pitkosta, joita pitkin kuopuskin riensi lähes kaksi kilometriä. Mäntykangasta, suota ja pitkoksia kauniissa auringonlaskussa – yhdistelmä oli upea. Viisi tuntia kestäneelle retkelle tuli lopulta pituudeksi lähes kahdeksan kilometriä.

Tiilikkajärven kansallispuisto ilta-auringossa.

Pieni Ritojärvi on mainio päiväretkikohde Lieksassa

Kontiovaarantietä kohti Pientä Ritojärveä

Lupaan edellisen reissun päätteeksi lapsille ja puolisolle, että seuraavalla retkellä maasto on helppokulkuisempi, kuljettava matka lyhyempi ja mukana on paremmat eväät. Lupaukseni joutuu vaa’alle seuraavana päivänä, kun valitsemme päiväretkikohteeksi Lieksan Pienen Ritojärven. Tutkin etukäteen, että reilun viiden kilometrin mittaisen Ritojärven kierron varrella on suota, pitkoksia ja metsäistä harjumaisemaa. Pakkaan reppuun tuplasti suklaapatukoita, sillä yritän voittaa retkiluottamuksen takaisin puolelleni.

Pieni Ritojärvi sijaitsee Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Pienelle Ritojärvelle pääsee ainoastaan Kontiovaarantietä, joka maisematienä ansaitsee oman päiväkirjamerkintänsä. Suruvaippoja lennähtää edestämme sadoittain sitä mukaa, kun etenemme kohti Pientä Ritojärveä. Perhoset aterioivat tien pinnassa. Edellisenä päivänä on satanut.

Ajamme ohi Kontiovaarantien varressa vasemmalla puolella olevasta harmaantuneesta puukyltistä, vaikka osaamme odottaa sitä. Totean, että ajo-ohje ”12 kilometriä Kontiovaarantietä” koskee kohdetta Lieksan suunnasta lähestyttäessä. Tulemme Patvinsuolta päin, Joensuun suunnalta. Kilometrejä on sitä kautta hieman vähemmän Pienelle Ritojärvelle, reilu kymmenen. Teemme U-käännöksen ja ajamme pusikkoon vasemmalle. Tien päässä on pieni pysäköintialue, jossa on entuudestaan kaksi autoa.

Kylkisuon kauniit maisemat

Itikka-armeija iskee nälkäisesti kimppuumme lehtipuuvaltaisessa metsässä heti, kun hyppäämme autosta ulos. Vaelluslegginssit vaihtuvat retkeilyhousuihin. Suojaudumme ulkotakein ja -housuin, vaikka heinäkuun lopun lämpöasteet eivät sitä vaadi. Esitän toiveen, että säätiedotuksessa luvattu tuuli alkaisi puhaltaa. Lähdemme liikkeelle. Muutama metri polkua ja olemme jo Kylkisuon laidalla.

Kuopus edellä, esikoinen perässä. Toppuuttelen nuorimman intoa edetä, jotta ehtisin vilkaista ympärilleni. Mäntykangassaarekkeita siellä täällä keskellä suota, jota etenemme pitkospuita pitkin. Appivanhemmat kutsuvat kuivan kesän mustikoita pippureiksi, mutta Ritojärven kierron varrella mustikat ammentavat kosteasta kasvualustaan, ja kasvavat suuriksi, meheviksi palleroiksi. Puolukatkin ovat kypsymässä. Ne paistattelevat kylkiään lämpimän kesän helteissä.

Tummat pilvet kerääntyvät suon toiselle reunalle. Taivas jyrähtää. Aurinko värjää suon kellertäväksi tummaa taustaa vasten. Riisumme kuoritakit, kun lämpö tuskastuttaa. Puemme ne uudelleen päälle, kun vettä alkaa rihmoa. Säästymme silti, sillä varsinainen saderintama kulkee suon ja Pienen Ritojärven takana.

Aurinko värjää Kylkisuon keltaiseksi tummaa taivasta vasten.

Vanha tie Ritosärkän päällä

Sukellamme metsään. Hetken kuluttua ylitämme Ulkkapuron siltaa pitkin. Lapset pitävät pitkoksista ja vesistöjen ylityksistä. Ritojärven kierto tarjoaa mielenkiintoisia elementtejä pienille seikkailijoille.

Kontiovaarantie kulkee suon reunassa. Ritojärven kierto halkoo tien kaksi kertaa. Ylitämme Kontiovaarantien ja kapuamme Ritosärkän päälle. Rengasreitin suositeltu kulkusuunta on vastapäivään. Nousu särkän päällä kulkevalle vanhalle tielle on jyrkkä. Ehdotettu kulkusuunta on järkevä, sillä mieluummin nousen kuin laskeudun kyseisestä kohtaa. Esikoinen leikkii vuorikiipeilijää. Kuopus istuu punnuksena kantorinkassa.

Ritojärven kierron reittimerkit ovat selkeät – vaaleankeltaiset ympyrät johdattavat meitä eteenpäin. Joudun varmistamaan ainoastaan kärrytielle kapuamisen jälkeen oikean suunnan, joka on vasemmalle. Kunnostetut kärryvajat sijaitsisivat hetken matkan päässä oikealla. Niiden katselu jää seuraavaan kertaan.

Vanha tie kulkee harjun päällä, korkealla Pienen Ritojärven yläpuolella. Reitti jatkuu hieman ennen harjun korkeinta kohtaa vasemmalle polkuna, joka on paikoin kivinen. Esikoinen pomppii kiveltä kivelle. Kuopus kulkee metrinmittaiselle polvenkorkuisten kivien yli käsi kädessä aikuisen kanssa.

Ritojärven kierto laskeutuu Ritosärkän päältä Pienen Ritojärven rantaan.

Kaakaota ja ukkospuusteja Pienen Ritojärven laavulla

Hetken polku kulkee Pienen Ritojärven ja Pitkä-Valkea-järven välissä. Oikealla puolella olevan Pitkä-Valkea-järven jälkeen Ritojärven kierto kaartaa alamäkeen vasemmalle kohti Ritolahtea. Kuulemme ääniä, kun laskeudumme harjulta Pienen Ritojärven rantaan, mutta emme näe ketään. Edelliset retkeilijät ehtivät lähteä ennen kuin saavumme laavulle.

Muutama pisara tippuu alas taivaalta ja aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Sammakonpoikanen hyppii kanervikkoon nuotiopaikan sivussa. Katselemme Ritolahtea tulosuuntaamme, juomme kaakaota ja nautimme ”ukkospuusteista” – itse sadesäällä tehdyistä korvapuusteista.

”Täällä on käytävä kerran vuodessa.” Lause kiinnittää huomioni laavun vieraskirjassa. Kannatan. Ritojärven kierto on maisemiltaan monipuolinen ja melko helppokulkuinen rengasreitti, joka sopii myös retkeilyyn lasten kanssa.

Lasten askel on kevyempi tankkauksen jälkeen. Laavulta on muutama sata metriä matkaa pysäköintialueelle, jota ennen ylitämme jälleen Kontiovaarantien. Kun palaamme autolle, se on ainoa paikalla. Aihkimäntyjen bongaus jää seuraavaan kertaan.

Ps. Pieneltä Ritojärveltä on matkaa vain reilu 20 kilometriä Reposuolle! Hyväkuntoinen aikuinen retkeilijä ehtii patikoida saman päivän aikana myös Ketunlenkin. Lasten kanssa kannattaa käydä tutustumassa Ulkkajoen luontotorniin.

Aurinko laskee Iso-Melkuttimen taakse.

Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella

”Hiljaisuus on se, mikä ensimmäisenä jää mieleen tästä paikasta. Sen aisti heti, kun astui ulos autosta.” Kirjoitin näin heinäkuussa 2019, kun vierailin Lopen Iso-Melkuttimella ensimmäisen kerran. Kontrasti kirjoittamani kanssa oli suuri, kun Melkuttimien pysäköintialue oli täynnä ja Iso-Melkuttimen matala itäpää kansoitettu helteisen heinäkuisena maanantaina 2021. Vaikka Iso-Melkutin on suosittu retkikohde, metsään kuitenkin mahtui. Ja jälleen kierros kirkasvetisen järven ympäri ihastutti ja virkisti.

Pilvet heijastuvat Iso-Melkuttimen pintaan. Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella.

Kesäpäivä mäntyjen katveessa

Totta puhuakseni muistan ensimmäiseltä kerraltakin, kuinka moottorikoneet hinasivat purjelentokoneita tasaiseen tahtiin Räyskälän ilmailukeskukselta Iso-Melkuttimen yli. Tälläkin kerralla osuin paikalle juuri purjelentokurssin aikaan. Ilmailukeskuksen nettisivuilla on kalenteri, jota kannattaa vilkaista, mikäli haluat ajoittaa luontoelämyksesi mahdollisimman äänettömään aikaan.

Kuljin tällä kertaa ensimmäisen puoli tuntia kuunnellen uimareiden ääniä, katsellen telttoja sekä ohittaen vastaantulijoita. Yllätyin, miten suosittu paikka oli. Metsän siimeksessä kävellessäni pohdin, että tulisin mielelläni itsekin viettämään kesäpäivää mäntyjen katveeseen uiden ja riippumatossa kirjaa lukien. Sillä metsässä oli miellyttävän lämmintä, vaikka helleraja oli rikki useammalla asteella.

Liikuin rivakammin kuin edellisellä kerralla. Muistin suurin piirtein, mitä missäkin kohtaa reittiä odotti edessä. Laavut Iso-Melkuttimen itäpäässä, järveen työntyvä niemenkärki, polkuosuus rannan tuntumassa, sukeltajia varten rakennetut portaat järveen, tulentekopaikka järven länsipäässä, kannas Iso- ja Vähä-Melkuttimen välissä, Samoojien silta. Reilu seitsemän kilometriä helppokulkuista harjumaastoa.

Iso-Melkutin on tyyni ilta-auringossa. Melkuttimet sijaitsevat Hämeen järviylängöllä.

Luontomuistoja

Vaellusintoa tarinoillaan levittävä vaaleahiuksinen rouva pienen koiransa kera istahti pöydän toiseen päähän Iso-Melkuttimen länsipäässä. Hän oli Melkuttimilla ensimmäistä kertaa ja kertoi bonganneensa retkipaikan tuttaviensa sosiaalisen median kuvista. Vaikka hän asui tunnin matkan päässä, hän ei ollut aiemmin tietoinen tästä paikasta, johon suunnitteli jo toista retkeä. Nyökyttelin mielessäni, että sosiaalisessa mediassa minäkin törmäsin ensimmäistä kertaa Melkuttimiin, minkä jälkeen halusin käydä itse katsomassa, millainen paikka todellisuudessa on.

Yllättävän, antoisan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani, kunnes istahdin neulasille Nappilahdessa. Kirjoitin mielen tyhjäksi. Katselin, kuinka kuikkapesue lipui järven tyynellä pinnalla. Nautin auringon säteistä, jotka tuikkivat Iso-Melkuttimen kannessa. Muutama retkeilijä kulki polkua pysähdyspaikkani ohi muutaman metrin päässä selkäni takana. Tuuli kantoi toisinaan uimareiden äänet. Haaveilin riippumatosta, jonka olisi voinut ripustaa vieressä olevien mäntyjen väliin.

Maltoin jatkaa matkaa vasta tunnin päästä. Juuri ennen kuin saavuin takaisin Iso-Melkuttimen itäpäähän, ohitin leiriä pystyttävän perheen – isän ja kaksi lasta. Toinen lapsista kysyi, mikä nimeni on. Hän kertoi silmät loistaen, että he aikoivat yöpyä Iso-Melkuttimella. He suunnittelivat syövänsä iltapalaksi croissanteja ja käyvänsä uimassa ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin, että mieleen painuva luontoelämys syntyy lopulta pienistä asioista. Millaisia luontomuistoja sinulla on lapsuudestasi?

Pääjärven virkistysalue on mainio päiväretkeilykohde Kanta-Hämeessä.

Kolme parasta päiväretkeilykohdetta vuonna 2020

Vuosi 2020 merkitsi itselleni mahdollisuutta viettää aikaa rakkaan harrastuksen, retkeilyn parissa. Vietin aikaa luonnossa enemmän kuin aiemmin. Tein kymmenittäin retkiä. Kolme parasta päiväretkeilykohdetta löytyivät Pohjois-Karjalasta ja Lapista.

Suomunkierto oli Pohjois-Karjalan paras päiväretkeilykohde

Patikoin Suomunkierto-nimisen rengasreitin Patvinsuon kansallispuistossa Lieksassa Pohjois-Karjalassa heinäkuussa 2020. Rakastuin ensi kävelemisellä tähän 15 kilometriä pitkään reittiin, joka kiertää kirkasvetisen Suomunjärven. Liikutuin järven hiekkarantojen kauneudesta ja ihastelin evästauolla likelle uinutta kuikka-pariskuntaa. Suomunkierto on reitti, jonka tahdon kiertää uudelleen, vaikka ensimmäisellä kerralla kaipasinkin turvakseni koiraa.

Suomunkierto on mainio päiväretkeilykohde Patvinsuon kansallispuistossa.

Ketunlenkki viehätti Lieksassa

Suo, pitkospuut, mäntykangas. Nämä kolme asiaa yhdistyvät Reposuon alueella Lieksassa Pohjois-Karjalassa. Nautiskelin lähes kirjaimellisesti yksin 12 kilometriä pitkän Ketunlenkin elokuussa 2020. Rengasreitti valloitti kauneudellaan siten, että haaveilin järjestelmäkameran hankkimisesta ja maastossa yöpymisestä.

Luontoa voi tarkkailla Ketunlenkin varrella. Ketunlenkki on mainio päiväretkeilykohde Reposuon alueella Lieksassa.

Riisin rääpäsy oli lapsiperheen paras päiväretkeilykohde

Riisin rääpäsy hurmasi Riisitunturin kansallispuistossa Posiolla Lapissa syyskuussa 2020. Ruskan sävyiset maisemat 4,3 kilometriä pitkän rengasreitin varrella olivat huikeat. Ruuhkasta ei ollut tietoa, kun reitille lähti iltapäivästä. Nautiskellen kierretty lenkki jätti sydämeen ikuisen jäljen, sillä tein retken lasteni kanssa.

Riisitunturin kiertävä Riisin rääpäsy on mainio päiväretkeilykohde lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa.