”Hiljaisuus on se, mikä ensimmäisenä jää mieleen tästä paikasta. Sen aisti heti, kun astui ulos autosta.” Kirjoitin näin heinäkuussa 2019, kun vierailin Lopen Iso-Melkuttimella ensimmäisen kerran. Kontrasti kirjoittamani kanssa oli suuri, kun Melkuttimien pysäköintialue oli täynnä ja Iso-Melkuttimen matala itäpää kansoitettu helteisen heinäkuisena maanantaina 2021. Vaikka Iso-Melkutin on suosittu retkikohde, metsään kuitenkin mahtui. Ja jälleen kierros kirkasvetisen järven ympäri ihastutti ja virkisti.
Kesäpäivä mäntyjen katveessa
Totta puhuakseni muistan ensimmäiseltä kerraltakin, kuinka moottorikoneet hinasivat purjelentokoneita tasaiseen tahtiin Räyskälän ilmailukeskukselta Iso-Melkuttimen yli. Tälläkin kerralla osuin paikalle juuri purjelentokurssin aikaan. Ilmailukeskuksen nettisivuilla on kalenteri, jota kannattaa vilkaista, mikäli haluat ajoittaa luontoelämyksesi mahdollisimman äänettömään aikaan.
Kuljin tällä kertaa ensimmäisen puoli tuntia kuunnellen uimareiden ääniä, katsellen telttoja sekä ohittaen vastaantulijoita. Yllätyin, miten suosittu paikka oli. Metsän siimeksessä kävellessäni pohdin, että tulisin mielelläni itsekin viettämään kesäpäivää mäntyjen katveeseen uiden ja riippumatossa kirjaa lukien. Sillä metsässä oli miellyttävän lämmintä, vaikka helleraja oli rikki useammalla asteella.
Liikuin rivakammin kuin edellisellä kerralla. Muistin suurin piirtein, mitä missäkin kohtaa reittiä odotti edessä. Laavut Iso-Melkuttimen itäpäässä, järveen työntyvä niemenkärki, polkuosuus rannan tuntumassa, sukeltajia varten rakennetut portaat järveen, tulentekopaikka järven länsipäässä, kannas Iso- ja Vähä-Melkuttimen välissä, Samoojien silta. Reilu seitsemän kilometriä helppokulkuista harjumaastoa.
Luontomuistoja
Vaellusintoa tarinoillaan levittävä vaaleahiuksinen rouva pienen koiransa kera istahti pöydän toiseen päähän Iso-Melkuttimen länsipäässä. Hän oli Melkuttimilla ensimmäistä kertaa ja kertoi bonganneensa retkipaikan tuttaviensa sosiaalisen median kuvista. Vaikka hän asui tunnin matkan päässä, hän ei ollut aiemmin tietoinen tästä paikasta, johon suunnitteli jo toista retkeä. Nyökyttelin mielessäni, että sosiaalisessa mediassa minäkin törmäsin ensimmäistä kertaa Melkuttimiin, minkä jälkeen halusin käydä itse katsomassa, millainen paikka todellisuudessa on.
Yllättävän, antoisan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani, kunnes istahdin neulasille Nappilahdessa. Kirjoitin mielen tyhjäksi. Katselin, kuinka kuikkapesue lipui järven tyynellä pinnalla. Nautin auringon säteistä, jotka tuikkivat Iso-Melkuttimen kannessa. Muutama retkeilijä kulki polkua pysähdyspaikkani ohi muutaman metrin päässä selkäni takana. Tuuli kantoi toisinaan uimareiden äänet. Haaveilin riippumatosta, jonka olisi voinut ripustaa vieressä olevien mäntyjen väliin.
Maltoin jatkaa matkaa vasta tunnin päästä. Juuri ennen kuin saavuin takaisin Iso-Melkuttimen itäpäähän, ohitin leiriä pystyttävän perheen – isän ja kaksi lasta. Toinen lapsista kysyi, mikä nimeni on. Hän kertoi silmät loistaen, että he aikoivat yöpyä Iso-Melkuttimella. He suunnittelivat syövänsä iltapalaksi croissanteja ja käyvänsä uimassa ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin, että mieleen painuva luontoelämys syntyy lopulta pienistä asioista. Millaisia luontomuistoja sinulla on lapsuudestasi?
