Rautulammen kesäreitti: yhden yön vaellus lapsen kanssa

Vaeltaja katselee kaukaisuuteen matkalla Rautupäältä Raututuntureille.

Puron ylitys vaelluksella – yksi vaelluksen parhaista hetkistä

Puro halkoo polun. Sen voisi ehkä ylittää hyppimällä kiveltä toiselle, mutta kivet ovat märkiä sateen jäljiltä. Edellä kulkeva esikoinen käännähtää hymyssä suin, ja siitä tiedän, miten ylitys tehdään.

”Ota kengät pois ja riisu sukat”, totean.

Kaivan lapsen repusta pinkit crocsit. Kun hän saa vaihdettua jalkineet, sidon goretex-lenkkarien narut yhteen ja ripustan paketin roikkumaan hänen harteilleen. Aukaisen lapsen repun vyöt ja pyydän häntä kerimään housujen lahkeita ylös päin. Vaeltaja kahlaa puroon ja pian hän on jo sen toisella puolella.

Riisun omat vaelluskenkäni ja pistän merinovillasukat kenkien sisään. Sidon kengät yhteen ja ripustan ne harteilleni. Nostan housujen lahkeita ylöspäin, avaan repun vyöt. Astun hyytävän kylmään veteen. Askel askeleelta veden pinta kohoaa pohkeitani pitkin. Keskellä kahden metrin levyistä puroa kylmyys tuntuu sietämättömältä, mutta liikun silti eteenpäin. Tunnustelen seuraavan askeleen paikkaa. Kun pääsen kuivalle maalle, jalkoja pistelee. Lapsi kahlaa uudelleen puron toiselle puolelle ja takaisin.

Kuivattelemme jalkoja, puemme sukat ja laitamme kengät, kun purolle saapuu maastopyöräilijöitä. Seuraamme heidän taidonnäytteitään puron ylityksessä. Jatkamme matkaa kohti Luulammen päivätupaa. Nuutuneet jalat tuntuvat hetken elpyneiltä raikkaan purokylvyn jälkeen.

”Yksi vaelluksen parhaista hetkistä”, esikoinen sanoo myöhemmin.

Syksyinen maisema Rautulammen kesäreitin varrelta

Valmistautuminen yhden yön vaellukselle lapsen kanssa

Ajatus esikoisen 10-vuotisvaelluksesta heräsi pari vuotta ennen matkaa. Lapsi valitsi kohteeksi Urho Kekkosen kansallispuiston, ja ryhdyin tutkimaan sopivaa vaellusreittiä kirjojen ja kartan avulla. Vaihtoehdoiksi muodostuivat Ruijanpolku ja Rautulammen kesäreitti. Mahdollisuus yöpyä tuvassa ratkaisi pelin jälkimmäisen eduksi. Valikoin vaelluksen ajankohdaksi ruska-ajan ja varasin paikat Rautulammen varaustuvasta puolta vuotta aiemmin.

Jännitin etukäteen yhden yön vaellusta lapsen kanssa. Rautulammen kierroksen reittiselosteessa varoitetaan, että reitti ei sovi ensikertalaisille erämaisten olosuhteiden vuoksi. Stressasin lähtöön asti, millaiseksi sääennuste muodostuisi – tulisiko sumua. Sää näytti pitkään sateiselta vaelluspäivinä. Pidin veto-oikeuden retken perumiseen turvallisuuden vuoksi. Kuuluvuuskartta paljasti, että kulkisimme osan matkaa katvealueella. Saariselällä olleet tukijoukot tiesivät, että olisimme osan vaellusta tavoittamattomissa.

Retkeilyvälineistömme täydentyi ennen vaellusta muun muassa kompassilla, kuivapusseilla, vedenpuhdistuspullolla ja kangasteipillä. Lapselle saimme repun lainaan. Pakatessani 40 litran päiväreppuani totesin, että seuraaville vaelluksille pitäisi hankkia rinkka.

Pohdin riskejä etukäteen enemmän kuin retkeillessäni yksin. Pyrin ennakoimaan mahdollisia tilanteita, kuten vaelluksen aikana sairastumista.

Yhden yön vaellus Rautulammen kesäreitillä merkitsee reilun kymmenen kilometrin kävelyä kummallekin retkipäivälle. Hankimme pohjakuntoa arkiliikunnalla ja teimme yhdessä esikoisen kanssa muutaman pidemmän kävelyretken jo ennen vaellusta.

Esikoista alkoi jännittää, kun lähdimme kotoa kohti Saariselkää pari päivää ennen vaellusta. Matkalla kävimme kaupassa ja valitsimme yhdessä ruokia retkelle.

Vaeltaja ottaa kuvaa Rautulammesta.

Vaellus lapsen ehdoilla

Vaelluspäivän aamuna söimme puuroa aamupalaksi ja teimme keittoa termospulloon lounaaksi. Kalastaja ja kuopus kyyditsivät meidät Kiilopäälle, jossa hankimme lisäenergiaa minimarketista.

Lähdimme matkaan puolen päivän aikaan. Unohdin ottaa kuvan esikoisesta Kiilopään lähtöportilla, sillä seurasin hänen matkantekoaan. Koululainen on toki tottunut kuljettamaan reppua selässään, mutta päiväreppu painoi esikoista, vaikka kannoinkin omassa repussani kaikki yhteiset tarvikkeemme. Olin valmis perumaan vaelluksen tai muuttamaan sen päiväretkeksi, mutta vaistosin, että esikoinen pettyisi, ellemme tekisi sitä.

Kävelimme eteenpäin lapsen ehdoilla ja säädimme hänen reppuaan useampaan otteeseen. Istuuduimme kivelle polun reunassa ja söimme eväsleivät ja banaanit. Pidimme karkkitauon joka viidennellä tolpalla ja pysähdyimme lisäksi viidentoista minuutin välein. Mikrotauoilla laskimme reput selästämme.

Aurinko paistoi, mutta puimme kuoritakit viileän tuulen vuoksi. Seurasimme leveää, merkittyä reittiä Kiilopään portilta kohti Niilanpään päivätupaa ja nousimme koivikosta tunturiylängölle. Näimme kävelijöitä, pyöräilijöitä sekä pari mönkijää.

Join toisen vesipulloni tyhjäksi ennen kuin saavuimme päivätuvalle. Lapsi joi huomattavasti vähemmän – häntä piti muistuttaa asiasta.

Saavuimme Niilanpään päivätuvalle puoli kahden aikaan iltapäivällä. Haistoimme savun jo ennen kuin näimme tuvan. Kulkija oli tehnyt tulet nuotiopaikalle. Menimme kuitenkin sisälle tupaan, jossa söimme lounaaksi termospulloon tehtyä keittoa. Saimme hetkeksi seuraksi päiväretkeilijän, joka sytytti tulen kamiinaan ja ihasteli vaellusseuralaiseni ikää. Pidimme pitkän, tunnin mittaisen tauon.

En muista, kumpi meistä kiljahti, kun makasin selälläni penkillä – minä esikoisen ilmoituksesta vai esikoinen, joka huomasi pienen ystävän ensimmäisenä. Pitkähäntäinen asukas tuli katsomaan, olisiko vaeltajilta pudonnut leivän muruja. Hiiri taisi säikähtää kohtaamista eniten ja vilahti takaisin koloonsa.

Niilanpään päivätupa taustanaan Niilanpää

Niilanpäältä Rautulammelle – vaellus tuntureiden yli

Esikoisen toiveesta jatkoimme Niilanpään päivätuvalta kohti Rautulampea, emmekä palanneet Kiilopäälle. Olimme kävelleet ensimmäiset neljä kilometriä – edessä oli vielä kuusi kilometriä patikoitavaa, ja varsinainen nousu alkoi päivätuvalta. Puolessa tunnissa kipusimme Niilanpään päälle. Sieltä avautui maisema, jossa tunturit seurasivat toisiaan silmänkantamattomiin. Auringonsäde välkähti pilvien seasta. Huppu suojasi tuulelta.

Puita ei näkynyt missään. Edessä siintävää tunturin rinnettä halkoi ohut viiva – polkumme. Väistimme Niilanpään rinteessä ruokailevat porot. Vielä tässä vaiheessa iltapäivää vastaan käveli silloin tällöin joku muukin kulkija. Edellämme eteni kaksi vaeltajaa.

Ylitimme kuivuneen tunturiojan, pidimme taukoja ja ihailimme maaruskaa. Kulku Niilanpään päivätuvalta Rautulammelle tarkoitti Niilanpään lisäksi Rautupään ja Raututuntureiden yli kipuamista. Laskeuduimme alas, nousimme ylös. Niilanpäältä patikoimme Rautupäälle tunnissa ja vartissa. Rautupäältä Raututuntureille noin neljässäkymmenessä minuutissa. Kuljimme koko matkan merkittyä reittiä, vaikka se tarkoittikin pidempää matkaa. Maisemat Raututuntureilta syvälle Urho Kekkosen kansallispuistoon olivat sen arvoiset. Hymymme valaisi Raututuntureiden päältä ottamaani kuvaa meistä.

Rautulampi alkoi pilkistää vasta, kun laskeuduimme Raututuntureilta. Polulla oli ruuhkaa. Matkamme keskeytyi, kun seurasimme riekkoja, jotka aterioivat reitillämme. Jatkaessamme matkaa, alkoi sataa.

Kannoin viimeiset sadat metrit esikoisen reppua. Näimme muutaman teltan tupien läheisyydessä. Sade yltyi. Pujahdimme sisään autio- ja varaustuvan yhdistävään käytävään, joka oli täynnä rinkkoja ja kenkiä.

Varaustuvan oven avaaminen jännitti – millaiset ihmiset jakaisivat tuvan kanssamme? Etukäteen näytti siltä, että tupa olisi täynnä, mutta perille päästyämme tapasimme vain kolmen henkilön vaellusporukan. Ripustimme märät tarvikkeemme kuivumaan ja söimme keittoa, joka oli pysynyt lämpimänä termospullossa. Tupakaverimme opettivat meille uuden korttipelin, jossa tulimme ensikertalaisina toiseksi.

Olin lähettänyt tuntureiden päältä viestin tukijoukoille, jotta he tietäisivät, missä olimme. Rautulammen piti olla katvealueella kuuluvuuskartan mukaan. Esikoinen totesi kuitenkin illemmalla, että puhelimessa oli kenttää. Kenttää löytyi vain yhdestä kohdasta patjaa, kerroin kalastajalle viestissäni.

Nukuimme esikoisen kanssa kaksin varaustuvan ylälaverilla. Kymmenen kilometrin patikoinnin jälkeen unta ei tarvinnut juuri houkutella. Koko yön satoi vettä.

Rautulammen varaustupa sijaitsee Rautulammella Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Rautulammelta kohti Luulampea

Kun tupatoverimme lähtivät seuraavana aamuna kävelemään Kiilopäälle, nautiskelimme aamupuurosta. Pakkasimme tavarat ja siivosimme tuvan. Tutustuimme kirkasvetisen Rautulammen ympäristöön.

Lähdimme puoli yhdentoista maissa kohti Luulampea auringon paistaessa. Edessä oli reilun kuuden kilometrin taival. Lätäköitynyt polku myötäili Rautuvanganojaa kumpuilevassa maastossa. Tarkistin Karttaselaimesta sijaintimme aina korkeammilla paikoilla, joissa oli kuuluvuutta, vaikka kuljimmekin merkittyä reittiä.

Puolen päivän maissa kuului ryskettä ja ryminää – maastopyöräilijät alkoivat ohittaa meitä. Muuten matka eteni rauhallisesti. Valmistimme tunturikoivikossa trangialla juustopastaa ja pidimme monta lyhyttä taukoa. Keltaisen, punaisen ja ruskean sävyt toistuivat kasvillisuudessa. Vaikka yöllinen sade oli kastellut maanpinnan, huomioni kiinnittivät kuivuneet purot ja lammet.

Vesistön ylityksen jälkeen olimme pian Luulammella. Saavuimme sinne puoli kolmen aikaan ja pidimme puolen tunnin tauon. Paikka kuhisi ihmisiä – kävelijöitä, telttailijoita, pyöräilijöitä. Istahdimme teekupposen ja vesilasin äärelle erämaakahvilaan, jossa maksuvälineenä kävi vain käteinen.

Rautulammen kesäreitti myötäili Rautuvanganojaa kumpuilevassa maastossa Rautulammelta Luulammelle.

Nousu Kiilopäälle – vaelluksen viimeinen etappi

Levähdyshetki Luulammella kannatti, sillä nousu Kiilopäälle oli jyrkkä. Kävelimme aina muutaman tolpan välin ylöspäin ja pidimme karkin mittaisen tauon. Rinteen puolivälissä saimme tiedon, että kalastaja ja kuopus kiipesivät toista puolta meitä vastaan, ja se antoi uutta puhtia.

Kun pääsimme viimein ylhäälle, Kaunispää siinsi horisontissa oikealla ja Kiilopään korkein huippu vasemmalla. Esikoinen laski repun selästään ja ryhtyi hyppelemään löytämänsä karahkan yli kuin estehevonen, vaikka olimme juuri kiivenneet pari kilometriä tunturin rinnettä.

Tapasimme vastaantulijat poroaidan toisella puolella ja kuljimme yhdessä viimeiset pari kilometriä Kiilopään portille. Siellä muistimme punnita kantamuksemme. Illalla sauna ja hyvä ruoka maistuivat 22 kilometrin vaelluksen jälkeen. Opetimme retkellä oppimamme korttipelin seuralaisillemme.

Toivottavasti saan vielä vaeltaa lapsen tai lasten kanssa, sillä parasta, mitä toiselle voi antaa, on yhteinen aika. Esikoinen jätti viestin Rautulammen varaustuvan vieraskirjaan, ja se kiteyttää ajatukseni hyvin: ”Meidän ensimmäinen vaellus. Oli tosi kivaa.”

Jaa kirjoitus muillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat kirjoitukset

Rengasreitti Luutaharjun Samo on pitkostettu Luutasuon osuudelta.
Retket

Luutaharjun Samo ihastuttaa

Harjuja pitkin Komion luonnonsuojelualueella Totuttelen ensimmäisen puoli tuntia, sillä viime kerrasta metsässä on vierähtänyt tovi. Rytmi kuitenkin löytyy ja mieli rauhoittuu. Keskittymiseen auttaa, että Luutaharjun

Lue lisää »
Pääjärven virkistysalue on mainio päiväretkeilykohde Kanta-Hämeessä.
Retket

Kolme parasta päiväretkeilykohdetta vuonna 2020

Vuosi 2020 merkitsi itselleni mahdollisuutta viettää aikaa rakkaan harrastuksen, retkeilyn parissa. Vietin aikaa luonnossa enemmän kuin aiemmin. Tein kymmenittäin retkiä. Kolme parasta päiväretkeilykohdetta löytyivät Pohjois-Karjalasta

Lue lisää »
Riisitunturin kiertävä Riisin rääpäsy on mainio päiväretkeilykohde lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa.
Retket

Lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa

Aurinko vetäytyy pilviverhon taakse. Ajomatka Rukalta Riisitunturille kestää Google Mapsin mukaan puoli tuntia. Ajan Kemijärventietä pohjoiseen, kunnes käännyn Alakitkantielle. Muutama sadepisara tipahtaa tuulilasiin. Onneksi mukana

Lue lisää »
Tuulia Hakala
Yksityisyyden suoja

Sivusto käyttää evästeitä yleisellä tasolla, jotta voin kehittää blogisivustoa. Tiedot evästeiden käytöstä tallentuu selaimellesi ja voit halutessasi tyhjentää selaimella olevat evästetiedot.