Kirjoittamisen ilosta
Search
Rahtarit 50 vuotta tiellä -teos ilmestyi vuonna 2023.

Rahtarit ry:n 50-vuotishistoria ”Rahtarit 50 vuotta tiellä”

Olen kirjoittanut historiateoksia yhdistyksille ja yrityksille vuodesta 2012 lähtien, ja vuosien kuluessa olen päässyt kirjoittamaan useamman historiikin kuljetus- ja logistiikka-alalta. Maaliskuussa 2023 julkaistiin niistä viimeisin – Rahtarit ry:n 50-vuotishistoria Rahtarit 50 vuotta tiellä.

Matka Rahtareiden kyydissä oli vauhdikas ja mieleenpainuva. Kirja haluttiin julkaista yhdistyksen 50-vuotispäivän yhteydessä, joten minulla oli seitsemän kuukautta työskentelyaikaa. Onneksi raamit olivat selkeät – etukäteen oli tiedossa, mitä teokseen halutaan. Se helpotti haasteellista aikataulua.

Lähteet historiateoksen pohjana

Aloitin projektin kesäkuussa 2022 tutustumalla Olli Blombergin kirjoittamaan Rahtarit ry:n 30-vuotishistoriaan, jonka tekstit tulivat myös osaksi Rahtarit 50 vuotta tiellä -teosta. Tekstejä muutettiin tarpeen mukaan niiden kirjoittajan luvalla nykypäivään ja 50-vuotishistoriaan sopiviksi.

Tehtäväni sisälsivät viimeisen 20 vuoden osalta yhdistyksen toimintakertomusten ja vuosi- ja syyskokousten pöytäkirjojen läpikäyntiä sekä Rahtarit-lehden vuosikertojen lukemista. 50-vuotishistoriaan haluttiin mukaan yhdistyksen puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien tarinat, joten pääsin tekemään henkilöhaastatteluja. Teokseen haluttiin sisällyttää myös minihistoriat yhdistyksen 22 osastosta, joihin tietoja antoivat edellä mainittujen lähteiden lisäksi osastojen aktiivijäsenet.

Historiateoksen kirjoittaminen merkitsee aina valintoja – mistä kirjoitetaan ja kuinka paljon. Tämä konkretisoitui etenkin osastojen minihistorioiden kohdalla, sillä suurimmasta osasta osastoja olisi saanut jopa oman historiikin aikaiseksi. Yritin tiivistää olennaisen osaston menneisyydestä pariin sivuun ja tuoda toiminnan monipuolisuutta esille nostamalla eri asioita eri osastojen kohdalla tekstiin.

Osallistuin projektin myötä useampaan yhdistyksen järjestämään tapahtumaan, muun muassa SM Ajotaito -kilpailuun Jyväskylässä heinäkuussa 2022. Lisäksi pääsin näkemään Minirukkerit Kouvolassa ja pyörähtämään Rahtarit ry:n osastolla Power Truck Show’ssa. Kun osallistuin tapahtumiin, pystyin muodostamaan monipuolisen kuvan yhdistyksen toiminnasta ja sain erilaista ainesta teksteihin – mahdollisuuden kirjoittaa osan tekstistä kuvailevammin. Näissä tilaisuuksissa pääsin myös tapaamaan rahtareita ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Oli ilo huomata, että historiikkiprojekti oli monelle tärkeä – yhtä tärkeä kuin itse yhdistyskin on.

Kaiken edellä mainitun pohjalta kirjoitin Rahtarit 50 vuotta tiellä -teoksen käsikirjoituksen. Jo alkuvaiheessa kirjoitusprosessia sain tiedon, että tietokirja aiotaan lukea äänikirjaksi. Olikin mielenkiintoista kirjoittaa ensimmäistä kertaa tekstiä, joka päätyi kuunneltavaksi. Tekstilleni on tyypillistä kerronnallisuus ja kuvailevaisuus, ja niihin pyrin erityisesti kiinnittämään huomiota tällä kertaa.

Yhteistyötä historiatoimikunnan ja taittajan kanssa

Työn edetessä vaihdoin kuukausittain ajatuksia yhdistyksen menneisyydestä ja teksteistä historiatoimikunnan kanssa. Sen jäsenet avustivat monissa asioissa ja tekivät arvokkaita huomioita.

Tehtäviini kuului myös teoksen kuvitussuunnitelman laatiminen. Rahtarit ry:n 50-vuotishistoriaa kuvittavat kuvat muun muassa Rahtarit ry:n omasta arkistosta ja osastojen luottamushenkilöiltä. Kun kuvitussuunnitelma ja käsikirjoitus olivat valmiita, kokonaisuus siirtyi taittajalle. Tässä projektissa se tapahtui luvuittain, sillä aikataulu oli alkuaankin melko tiivis. Beone Oy:n Satu Puntin käsissä käsikirjoituksesta ja kuvitussuunnitelmasta syntyi se upea juhlakirja, joka julkaistiin 10.3.2023.

Tietokirjailijan ammatti on mielenkiintoinen ja antoisa. Tämän projektin myötä avautui, miten monipuolista toimintaa Rahtarit ry:llä on ja miten monella saralla yhdistys tekee työtä ammattikuljettajien hyväksi. Yhdistyksen sydän ovat sen jäsenet – ne vapaaehtoiset, jotka muun muassa edistävät liikenneturvallisuutta. Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden tutustua yhdistyksen toimintaan historiateosprojektin myötä.

Uusimmat kirjoitukset