Kirjoittamisen ilosta
Search
Rengasreitti Luutaharjun Samo on pitkostettu Luutasuon osuudelta.

Luutaharjun Samo ihastuttaa

Harjuja pitkin Komion luonnonsuojelualueella

Totuttelen ensimmäisen puoli tuntia, sillä viime kerrasta metsässä on vierähtänyt tovi. Rytmi kuitenkin löytyy ja mieli rauhoittuu. Keskittymiseen auttaa, että Luutaharjun Samo on vaativahko reitti. Polku on hyvä, mutta reitin varrelle osuu sekä ylä- että alamäkiä. Kulkeehan reitti pitkin harjuja Komion luonnonsuojelualueella Lopella.

Alueella risteilee paljon polkuja, mutta 6,5 kilometrin mittainen rengasreitti Luutaharjun Samo on selkeästi viitoitettu. Taputan itseäni olkapäälle. Onneksi lähdin retkelle yksin, enkä ottanut mukaani pieniä retkitovereita, sillä reitti olisi ollut 3-vuotiaalle liian raskas. Retket lasten kanssa ovat lyhyempiä tänä kesänä, sillä opettelemme retkeilemään ilman kantorinkkaa.

Luutaharjun Samon varrella on Lukkolammi, joka kasvaa vähitellen umpeen.
Komionvuoren päällä on puuveistos, penkki, jonka toisessa päässä istuu ukko.

Luutaharjun Samo on pyöräilijöiden suosiossa

Pilvipoutainen kesäkuinen päivä. Retkeilyhousut ovat oiva valinta hyttysten vuoksi, mutta maaston korkeuserot saavat hien nousemaan pintaan. Retkeilysää, alle 20 astetta. Onneksi tuulee.

Kohtaan ensimmäisen kulkijan vasta Komionvuoren päällä. Ukko istuu katselemassa maisemia. Hänen sivuprofiilinsa vilahtaa mäntyjen katveesta ja säikähdän. En istu hänen viereensä, vaan ihailen häntä ja maisemaa kauempaa. Hätkähdän uudelleen lähtiessäni liikkeelle, sillä kaksi pyöräilijää hurauttaa esiin nyppylän takaa. Alue onkin selvästi pyöräilijöiden suosiossa. Päättelen sen matkan varrella näkemistäni renkaan jäljistä. Niitä näkyy muun muassa soistuvan Lukkolammin luona.

Selkäni takana rymisee, kun laskeudun Luutasuolle. Kolme pyöräilijää kiitää alamäkeä. Mutta ehdin juuri alta pois.

Luutaharjun Samo kulkee Komion luonnonsuojelualueella.
Rengasreitti Luutaharjun Samo kulkee vähän matkaa Luutasuolla.
Luutalammi on Komion luonnonsuojelualueella sijaitseva lampi.

Maastoudun osaksi maisemaa Luutalammilla

Saavun puolentoista tunnin kävelyn jälkeen Luutalammille, jonka äärellä kolme pöytää odottaa retkeilijöitä evästauolle. Istahdan ihailemaan tyyntä veden pintaa. Ajattelen, että tämä olisi kirjailijalle täydellinen etätyöpiste.

Paras osa Luutaharjun Samo -reittiä ovat Luutasuon pitkokset ja Luutalammi. Lasten kanssa tämän osan reitistä pystyisi kulkemaan siten, että pysäköintialueelta lähtisi kiertämään reittiä vastapäivään ja palaisi pitkoksia pitkin takaisin nuotiopaikalle. Juuri samaan suuntaan nuotiopaikalle asti reitti on myös esteetön.

Olo on levollinen Luutalammilla. Ajatukset selkenevät kävellessä ja turha häly hellittää. Luonnossa kulkeminen, tila, hiljaisuus ja itsensä haastaminen rentouttavat. Käki kukkuu, kuikka ui tervehtimään. Muistikirjan sivut täyttyvät. Muurahainen kulkee pitkin kuoritakkia. Maastoudun osaksi maisemaa.

Näen 3,5 tunnin retken aikana lopulta 17 ihmistä. Huomaan useita penkkejä lammen rannassa matkalla nuotiopaikalta pysäköintialueella. Pysäköintialueitakin on vaihtoehdoksi asti. Kieliikö huomiot siitä, että kyseessä on suosittu retkikohde? Lopen luonto ihastuttaa, muitakin kuin minua.

Aurinko laskee Iso-Melkuttimen taakse.

Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella

”Hiljaisuus on se, mikä ensimmäisenä jää mieleen tästä paikasta. Sen aisti heti, kun astui ulos autosta.” Kirjoitin näin heinäkuussa 2019, kun vierailin Lopen Iso-Melkuttimella ensimmäisen kerran. Kontrasti kirjoittamani kanssa oli suuri, kun Melkuttimien pysäköintialue oli täynnä ja Iso-Melkuttimen matala itäpää kansoitettu helteisen heinäkuisena maanantaina 2021. Vaikka Iso-Melkutin on suosittu retkikohde, metsään kuitenkin mahtui. Ja jälleen kierros kirkasvetisen järven ympäri ihastutti ja virkisti.

Pilvet heijastuvat Iso-Melkuttimen pintaan. Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella.

Kesäpäivä mäntyjen katveessa

Totta puhuakseni muistan ensimmäiseltä kerraltakin, kuinka moottorikoneet hinasivat purjelentokoneita tasaiseen tahtiin Räyskälän ilmailukeskukselta Iso-Melkuttimen yli. Tälläkin kerralla osuin paikalle juuri purjelentokurssin aikaan. Ilmailukeskuksen nettisivuilla on kalenteri, jota kannattaa vilkaista, mikäli haluat ajoittaa luontoelämyksesi mahdollisimman äänettömään aikaan.

Kuljin tällä kertaa ensimmäisen puoli tuntia kuunnellen uimareiden ääniä, katsellen telttoja sekä ohittaen vastaantulijoita. Yllätyin, miten suosittu paikka oli. Metsän siimeksessä kävellessäni pohdin, että tulisin mielelläni itsekin viettämään kesäpäivää mäntyjen katveeseen uiden ja riippumatossa kirjaa lukien. Sillä metsässä oli miellyttävän lämmintä, vaikka helleraja oli rikki useammalla asteella.

Liikuin rivakammin kuin edellisellä kerralla. Muistin suurin piirtein, mitä missäkin kohtaa reittiä odotti edessä. Laavut Iso-Melkuttimen itäpäässä, järveen työntyvä niemenkärki, polkuosuus rannan tuntumassa, sukeltajia varten rakennetut portaat järveen, tulentekopaikka järven länsipäässä, kannas Iso- ja Vähä-Melkuttimen välissä, Samoojien silta. Reilu seitsemän kilometriä helppokulkuista harjumaastoa.

Iso-Melkutin on tyyni ilta-auringossa. Melkuttimet sijaitsevat Hämeen järviylängöllä.

Luontomuistoja

Vaellusintoa tarinoillaan levittävä vaaleahiuksinen rouva pienen koiransa kera istahti pöydän toiseen päähän Iso-Melkuttimen länsipäässä. Hän oli Melkuttimilla ensimmäistä kertaa ja kertoi bonganneensa retkipaikan tuttaviensa sosiaalisen median kuvista. Vaikka hän asui tunnin matkan päässä, hän ei ollut aiemmin tietoinen tästä paikasta, johon suunnitteli jo toista retkeä. Nyökyttelin mielessäni, että sosiaalisessa mediassa minäkin törmäsin ensimmäistä kertaa Melkuttimiin, minkä jälkeen halusin käydä itse katsomassa, millainen paikka todellisuudessa on.

Yllättävän, antoisan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani, kunnes istahdin neulasille Nappilahdessa. Kirjoitin mielen tyhjäksi. Katselin, kuinka kuikkapesue lipui järven tyynellä pinnalla. Nautin auringon säteistä, jotka tuikkivat Iso-Melkuttimen kannessa. Muutama retkeilijä kulki polkua pysähdyspaikkani ohi muutaman metrin päässä selkäni takana. Tuuli kantoi toisinaan uimareiden äänet. Haaveilin riippumatosta, jonka olisi voinut ripustaa vieressä olevien mäntyjen väliin.

Maltoin jatkaa matkaa vasta tunnin päästä. Juuri ennen kuin saavuin takaisin Iso-Melkuttimen itäpäähän, ohitin leiriä pystyttävän perheen – isän ja kaksi lasta. Toinen lapsista kysyi, mikä nimeni on. Hän kertoi silmät loistaen, että he aikoivat yöpyä Iso-Melkuttimella. He suunnittelivat syövänsä iltapalaksi croissanteja ja käyvänsä uimassa ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin, että mieleen painuva luontoelämys syntyy lopulta pienistä asioista. Millaisia luontomuistoja sinulla on lapsuudestasi?