Kirjoittamisen ilosta
Search
Autiojärvelle avautuu maisema Tiilikka-järven ja Autiojärven ylittävältä sillalta.

Lasten kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa

”Naisenergiaa kolmen voimin”, totesi iäkäs mies hymysuin, kun astelin lasten kanssa Venäjänhiekalle elokuun alkupuolella 2021. Lasten luontosuhteen kehittäminen on hienoa, kehui nainen, joka pystytti leiriä mäntyjen katveeseen rantahiekan tuntumassa. Kolmikkomme herätti myönteistä huomiota Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Lapsiperheitä oli yllättävän paljon liikkeellä aurinkoisena päivänä Tiilikkajärven kansallispuistossa. Yhdeksi syyksi paljastui Venäjänhiekka, johon mekin rakastuimme ensi käynnillä. Kirkasvetinen Tiilikka-järvi ja samettisen pehmeää hiekkaa leikittäväksi. Lasten unelma. Tosin matkan takana, sillä Uiton kierto on seitsemän kilometriä pitkä rengasreitti, jonka puoliväliin Venäjänhiekka osuu. Sinne on tehtävä muutaman sadan metrin mittainen pisto Uiton kierrolta, mutta jokainen ylimääräinen metri on sen arvoinen.

Venäjänhiekka on hiekkaranta Tiilikkajärven kansallispuistossa.

26 kilometriä hiekkatietä Tiilikkajärven kansallispuistoon

Kun käännyin Kajaanintieltä hiekkatielle kohti Sammakkotammen pysäköintialuetta ja näin kyltin, joka kertoi Tiilikkajärven kansallispuistoon olevan 26 kilometriä, harkitsin luovuttamista. Tie itsessään oli kuitenkin elämys, sillä se sisälsi monta jyrkkää nousua, mäkeä mäen perään, kunnes olimme lopulta Ilvesmäen päällä. Mäen päällä kulki moottorikelkkareitti. Hetken haaveilin nauttivani maisemista moottorikelkan kyydissä aurinkoisena pakkaspäivänä.

Ohitimme ennen Sammakkotammen pysäköintialuetta upeat suoalueet. Olin matkalla pohtinut, olisiko Tiilikkajärven kansallispuistossa enää muita kulkijoita. Huoleni osoittautui turhaksi, sillä pysäköintialue oli täynnä autoja puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Valtimontie oli leveä pysäköintialueen kohdalla, joten jätin auton letkan jatkoksi tien reunaan.

Uiton kierto palaa Uitonkämpältä pitkostettua suota ja mäntykangasta pitkin takaisin Sammakkotammen opastuspaikalle.

Muutama muru Venäjänhiekkaa

Mäntykangasta, suota, järviä, siltoja ja paljon pitkoksia. Rengasreitille lähtiessä Sammakkojärvi kiilteli oikealla ja pian vasemmalla näkyi suo. Vaikka tutkin reittiä etukäteen sen pituuden vuoksi, en kiinnittänyt huomiota korkeuskäyriin. Kantorinkka, kuopus ja eväät kolmelle painoivat selkääni, kun astelin Uiton kierron mäkistä alkutaipaletta kohti Venäjänhiekkaa. Kaksijalkainen islanninhevonen laukkasi edellä kepeästi kivien ja juurien yli. Retkeilijöitä oli liikkeellä kesäisenä perjantai-iltapäivänä siten, että Venäjänhiekalle asteltiin harjutaipale lähes peräkanaa.

Pidimme Venäjänhiekalla tunnin tauon. Lapset kahlasivat Tiilikka-järvessä. He olisivat halunneet uida, mutta uimapuvut ja pyyhkeet eivät olleet mahtuneet kantorinkkaan. Kylmä vesi virkisti omiakin patikoinnin ja rinkan painon uuvuttamia jalkoja. Houkuttelin pienet retkeilijät syömään eväitä – croissanteja, vadelmia, pähkinöitä, rusinoita, naposteluporkkanoita ja banaaneja. Jälkiruoaksi oli tietenkin suklaapatukat. Ja muutama muru hiekkaa, kun pienet kädet eivät tahtoneet pysyä erossa pehmeästä sannasta. Paluumatkalle seuralaiseni lähtivät vastahakoisesti. Haaveilimme yön yli -retkestä Venäjänhiekalla.

Venäjänhiekka tarjoaa mahdollisuuden hiekkaleikkeihin retkeillessä lasten kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Pitkoksia pitkin takaisin

Paluumatkalle osuivat Uiton kierron upeat sillat, Tiilikka-järven ja Autiojärven välisen salmen ylittävä puinen silta ja Uitonkämpälle Itkonjoen yli vievä riippusilta. Koska lapset eivät olleet aiemmin nähneet riippusiltaa, kävimme kokeilemassa, miltä sillä kulkeminen tuntuu.

”Mikä toi on?”, kysyi kuopus. Ja pysähtyi pitkoksille varmistamaan, saako kulkea eteenpäin. Etukäteen varoitin, että saatamme nähdä käärmeitä, sillä niistä tiedotettiin Tiilikkajärven kansallispuiston sivuilla. Pysähtymisen syy osoittautui kuitenkin sisiliskoksi, joka pelästyi meitä ja vilisti pois pitkokselta kadoten suokasvillisuuden sekaan.

Paluumatka oli alkutaipaletta helppokulkuisempi, sillä puolet osuudesta oli pitkosta, joita pitkin kuopuskin riensi lähes kaksi kilometriä. Mäntykangasta, suota ja pitkoksia kauniissa auringonlaskussa – yhdistelmä oli upea. Viisi tuntia kestäneelle retkelle tuli lopulta pituudeksi lähes kahdeksan kilometriä.

Tiilikkajärven kansallispuisto ilta-auringossa.

Pieni Ritojärvi on mainio päiväretkikohde Lieksassa

Kontiovaarantietä kohti Pientä Ritojärveä

Lupaan edellisen reissun päätteeksi lapsille ja puolisolle, että seuraavalla retkellä maasto on helppokulkuisempi, kuljettava matka lyhyempi ja mukana on paremmat eväät. Lupaukseni joutuu vaa’alle seuraavana päivänä, kun valitsemme päiväretkikohteeksi Lieksan Pienen Ritojärven. Tutkin etukäteen, että reilun viiden kilometrin mittaisen Ritojärven kierron varrella on suota, pitkoksia ja metsäistä harjumaisemaa. Pakkaan reppuun tuplasti suklaapatukoita, sillä yritän voittaa retkiluottamuksen takaisin puolelleni.

Pieni Ritojärvi sijaitsee Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Pienelle Ritojärvelle pääsee ainoastaan Kontiovaarantietä, joka maisematienä ansaitsee oman päiväkirjamerkintänsä. Suruvaippoja lennähtää edestämme sadoittain sitä mukaa, kun etenemme kohti Pientä Ritojärveä. Perhoset aterioivat tien pinnassa. Edellisenä päivänä on satanut.

Ajamme ohi Kontiovaarantien varressa vasemmalla puolella olevasta harmaantuneesta puukyltistä, vaikka osaamme odottaa sitä. Totean, että ajo-ohje ”12 kilometriä Kontiovaarantietä” koskee kohdetta Lieksan suunnasta lähestyttäessä. Tulemme Patvinsuolta päin, Joensuun suunnalta. Kilometrejä on sitä kautta hieman vähemmän Pienelle Ritojärvelle, reilu kymmenen. Teemme U-käännöksen ja ajamme pusikkoon vasemmalle. Tien päässä on pieni pysäköintialue, jossa on entuudestaan kaksi autoa.

Kylkisuon kauniit maisemat

Itikka-armeija iskee nälkäisesti kimppuumme lehtipuuvaltaisessa metsässä heti, kun hyppäämme autosta ulos. Vaelluslegginssit vaihtuvat retkeilyhousuihin. Suojaudumme ulkotakein ja -housuin, vaikka heinäkuun lopun lämpöasteet eivät sitä vaadi. Esitän toiveen, että säätiedotuksessa luvattu tuuli alkaisi puhaltaa. Lähdemme liikkeelle. Muutama metri polkua ja olemme jo Kylkisuon laidalla.

Kuopus edellä, esikoinen perässä. Toppuuttelen nuorimman intoa edetä, jotta ehtisin vilkaista ympärilleni. Mäntykangassaarekkeita siellä täällä keskellä suota, jota etenemme pitkospuita pitkin. Appivanhemmat kutsuvat kuivan kesän mustikoita pippureiksi, mutta Ritojärven kierron varrella mustikat ammentavat kosteasta kasvualustaan, ja kasvavat suuriksi, meheviksi palleroiksi. Puolukatkin ovat kypsymässä. Ne paistattelevat kylkiään lämpimän kesän helteissä.

Tummat pilvet kerääntyvät suon toiselle reunalle. Taivas jyrähtää. Aurinko värjää suon kellertäväksi tummaa taustaa vasten. Riisumme kuoritakit, kun lämpö tuskastuttaa. Puemme ne uudelleen päälle, kun vettä alkaa rihmoa. Säästymme silti, sillä varsinainen saderintama kulkee suon ja Pienen Ritojärven takana.

Aurinko värjää Kylkisuon keltaiseksi tummaa taivasta vasten.

Vanha tie Ritosärkän päällä

Sukellamme metsään. Hetken kuluttua ylitämme Ulkkapuron siltaa pitkin. Lapset pitävät pitkoksista ja vesistöjen ylityksistä. Ritojärven kierto tarjoaa mielenkiintoisia elementtejä pienille seikkailijoille.

Kontiovaarantie kulkee suon reunassa. Ritojärven kierto halkoo tien kaksi kertaa. Ylitämme Kontiovaarantien ja kapuamme Ritosärkän päälle. Rengasreitin suositeltu kulkusuunta on vastapäivään. Nousu särkän päällä kulkevalle vanhalle tielle on jyrkkä. Ehdotettu kulkusuunta on järkevä, sillä mieluummin nousen kuin laskeudun kyseisestä kohtaa. Esikoinen leikkii vuorikiipeilijää. Kuopus istuu punnuksena kantorinkassa.

Ritojärven kierron reittimerkit ovat selkeät – vaaleankeltaiset ympyrät johdattavat meitä eteenpäin. Joudun varmistamaan ainoastaan kärrytielle kapuamisen jälkeen oikean suunnan, joka on vasemmalle. Kunnostetut kärryvajat sijaitsisivat hetken matkan päässä oikealla. Niiden katselu jää seuraavaan kertaan.

Vanha tie kulkee harjun päällä, korkealla Pienen Ritojärven yläpuolella. Reitti jatkuu hieman ennen harjun korkeinta kohtaa vasemmalle polkuna, joka on paikoin kivinen. Esikoinen pomppii kiveltä kivelle. Kuopus kulkee metrinmittaiselle polvenkorkuisten kivien yli käsi kädessä aikuisen kanssa.

Ritojärven kierto laskeutuu Ritosärkän päältä Pienen Ritojärven rantaan.

Kaakaota ja ukkospuusteja Pienen Ritojärven laavulla

Hetken polku kulkee Pienen Ritojärven ja Pitkä-Valkea-järven välissä. Oikealla puolella olevan Pitkä-Valkea-järven jälkeen Ritojärven kierto kaartaa alamäkeen vasemmalle kohti Ritolahtea. Kuulemme ääniä, kun laskeudumme harjulta Pienen Ritojärven rantaan, mutta emme näe ketään. Edelliset retkeilijät ehtivät lähteä ennen kuin saavumme laavulle.

Muutama pisara tippuu alas taivaalta ja aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Sammakonpoikanen hyppii kanervikkoon nuotiopaikan sivussa. Katselemme Ritolahtea tulosuuntaamme, juomme kaakaota ja nautimme ”ukkospuusteista” – itse sadesäällä tehdyistä korvapuusteista.

”Täällä on käytävä kerran vuodessa.” Lause kiinnittää huomioni laavun vieraskirjassa. Kannatan. Ritojärven kierto on maisemiltaan monipuolinen ja melko helppokulkuinen rengasreitti, joka sopii myös retkeilyyn lasten kanssa.

Lasten askel on kevyempi tankkauksen jälkeen. Laavulta on muutama sata metriä matkaa pysäköintialueelle, jota ennen ylitämme jälleen Kontiovaarantien. Kun palaamme autolle, se on ainoa paikalla. Aihkimäntyjen bongaus jää seuraavaan kertaan.

Ps. Pieneltä Ritojärveltä on matkaa vain reilu 20 kilometriä Reposuolle! Hyväkuntoinen aikuinen retkeilijä ehtii patikoida saman päivän aikana myös Ketunlenkin. Lasten kanssa kannattaa käydä tutustumassa Ulkkajoen luontotorniin.

Riisitunturin kiertävä Riisin rääpäsy on mainio päiväretkeilykohde lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa.

Lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa

Aurinko vetäytyy pilviverhon taakse. Ajomatka Rukalta Riisitunturille kestää Google Mapsin mukaan puoli tuntia. Ajan Kemijärventietä pohjoiseen, kunnes käännyn Alakitkantielle. Muutama sadepisara tipahtaa tuulilasiin. Onneksi mukana on kuorivaatteet, ajattelen.

Lapset nukkuvat takapenkillä. Hiljennän maisemankatseluvauhtiin. Ihailen puuruskaa, joka heijastaa peilikuvansa Kitkajärveen. Koska Riisin rääpäsy on suosittu, paras aika kulkea reitti on varhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Lasken, että olemme perillä kolmelta.

Käännyn kapealle Tolvantielle. Vastaan tulee enenevässä määrin autoja, joita väistän ohituspaikoilla. Kukaan muu ei aja samaan suuntaan. Tolvantiellä siirrymme Pohjois-Pohjanmaalta Lappiin. Viime kerrasta Lapissa on vierähtänyt 12 vuotta.

Joukko poroja evästää tien laidassa. Ihailen eläinten luonnetta, autoilijan on väistettävä nämä hitaasti tien yli lönkyttelevät puolivillit kotieläimet. Osa poroista jatkaa syömistä, vaikka ajan ohitse metrin päästä.

Kun käännyn Riisitunturin lähtöpisteen pysäköintialueelle, jännitän miten pitkälle polun alkupäästä joudun jättämään auton. Kuopus kulkee selässä kantorinkassa, mutta esikoiselle en tahdo ylimääräisiä kilometrejä kuljettavaksi. Ensimmäiset puskurit tulevat vastaan nopeasti, mutta onneksi edessä pilkottaa seuraava kolo. Rohkaistun ajamaan eteenpäin väistäen vastaan tulevia autoja ja retkeilijöitä.

Rohkeus kannattaa, sillä löydän parkkipaikan viralliselta pysäköintialueelta. Ajoitus on loistava; autojen ja ihmisten virta on poispäin Riisitunturilta. Pakkaan kantorinkkaan eväät, ensiapuvälineet ja lämmintä vaatetta. Kun puen lapsille lisää vaatetta päälle, muistan unohtaneeni oman kuoritakkini vuokramökille. Säätiedote ei ennusta sadetta, toivottavasti se pitää paikkansa.

Lähdemme kulkemaan reittiä myötäpäivään, kuten Riisitunturin kansallispuiston sivuilla suositellaan. Keskitymme väistelemään vastaantulevia ihmisiä, varomaan kulkijoiden hiomalta polulta esiin nousseita juurakoita ja nauttimaan syyskuun punertavan oranssista maaruskasta. Ja huomaamme vasta ylhäällä, miten upeat maisemat taaksemme ovat jääneet. Matkanteko hidastuu, kun kaivan puhelimen esiin.

Riisin rääpäsyn varrella avautuu näkymä Kitkajärvien yli.

Ruskovillan merinovillainen ulkoilupaita lämmittää sopivasti, eikä kantorinkka selässä tunturille noustessa kaipaa muuta vaatetta päälle. On kymmenen astetta lämmintä. Vasta tunturin laella tuuli puhaltaa siten, että kaivan rinkasta päälleni kuorihousut ja kaipaan mökille unohtunutta takkiani.

Kanssaretkeilijät ovat nälkäisiä. Riisitunturin autiotuvalle, jossa sijaitsee reitin tulentekopaikka, on vielä matkaa. Nautimme välipalan tunturin laella.  Tankkaustauko on nopea viiman vuoksi. Maisemat Kitkajärven yli Rukatunturille ja Kuusamoon jäävät ikuistamatta, kun jatkamme matkaa kohti Ikkunalampea.

Ikkunalampi on paikka, jonka vuoksi olemme Riisitunturilla. Se on maaginen. Lampeen heijastuu pilvinen taivas, männyt, kuuset ja lehtipuut. Se on peili. Jos lammen toisessa päässä ei näkyisi kapeaa maakaistaletta, se näyttäisi jatkuvan suoraan Kitkajärven takana olevalle tunturille saakka. Maa ja taivas, yhtä.

Ikkunalampi sijaitsee Riisin rääpäsyn varrella Riisitunturin kansallispuistossa.

Saamme olla hetken yksin, kunnes teemme tilaa seuraaville lammen ihailijoille. Esikoinen kiitää edellä ja huomauttaa valokuvaamisesta, matkanteko on kuulemma hidasta. Parasta lasten kanssa retkeillessä on se, että silloin voin keskittyä täysin heihin. Kuljemme lasten tahtiin, ihmettelemme luontoa lasten silmin.

Riisitunturin autiotuvan tulentekopaikka osoittautuu katokseksi, jossa on tilaa useammallekin retkikunnalle. Koska retkeilijöiden määrä reitillä on vähentynyt, saamme sen käyttöön kokonaan itsellemme. Vietämme kiireettömän tankkaustauon suojassa tuulelta, keskustelemme roskattomasta retkeilystä ja retkietiketistä. Ja haltioidumme maisemista.

Kuopus kävelee osan loppumatkasta ottaen muutaman maakosketuksen, mutta nousee urheasti ylös. Esikoisen jalka nousee entistä kevyemmin. Hyväntuulinen seurueemme laskeutuu kohti lähtöpistettä. Palaamme osittain samoja jälkiä takaisin, joten näemme sen, mitä tullessa emme nähneet. Jo pysäköintialueelta aukeaa näkymä Kitkajärven yli. Neljä tuntia, hieman yli neljä kilometriä. Kaksi reipasta retkeilijänalkua ja rentoutunut äiti.

Riisin rääpäsy on helppokulkuinen reitti Riisitunturin kansallispuistossa.

Uusimmat kirjoitukset