Kirjoittamisen ilosta
Search
Riisitunturin kiertävä Riisin rääpäsy on mainio päiväretkeilykohde lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa.

Lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa

Aurinko vetäytyy pilviverhon taakse. Ajomatka Rukalta Riisitunturille kestää Google Mapsin mukaan puoli tuntia. Ajan Kemijärventietä pohjoiseen, kunnes käännyn Alakitkantielle. Muutama sadepisara tipahtaa tuulilasiin. Onneksi mukana on kuorivaatteet, ajattelen.

Lapset nukkuvat takapenkillä. Hiljennän maisemankatseluvauhtiin. Ihailen puuruskaa, joka heijastaa peilikuvansa Kitkajärveen. Koska Riisin rääpäsy on suosittu, paras aika kulkea reitti on varhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Lasken, että olemme perillä kolmelta.

Käännyn kapealle Tolvantielle. Vastaan tulee enenevässä määrin autoja, joita väistän ohituspaikoilla. Kukaan muu ei aja samaan suuntaan. Tolvantiellä siirrymme Pohjois-Pohjanmaalta Lappiin. Viime kerrasta Lapissa on vierähtänyt 12 vuotta.

Joukko poroja evästää tien laidassa. Ihailen eläinten luonnetta, autoilijan on väistettävä nämä hitaasti tien yli lönkyttelevät puolivillit kotieläimet. Osa poroista jatkaa syömistä, vaikka ajan ohitse metrin päästä.

Kun käännyn Riisitunturin lähtöpisteen pysäköintialueelle, jännitän miten pitkälle polun alkupäästä joudun jättämään auton. Kuopus kulkee selässä kantorinkassa, mutta esikoiselle en tahdo ylimääräisiä kilometrejä kuljettavaksi. Ensimmäiset puskurit tulevat vastaan nopeasti, mutta onneksi edessä pilkottaa seuraava kolo. Rohkaistun ajamaan eteenpäin väistäen vastaan tulevia autoja ja retkeilijöitä.

Rohkeus kannattaa, sillä löydän parkkipaikan viralliselta pysäköintialueelta. Ajoitus on loistava; autojen ja ihmisten virta on poispäin Riisitunturilta. Pakkaan kantorinkkaan eväät, ensiapuvälineet ja lämmintä vaatetta. Kun puen lapsille lisää vaatetta päälle, muistan unohtaneeni oman kuoritakkini vuokramökille. Säätiedote ei ennusta sadetta, toivottavasti se pitää paikkansa.

Lähdemme kulkemaan reittiä myötäpäivään, kuten Riisitunturin kansallispuiston sivuilla suositellaan. Keskitymme väistelemään vastaantulevia ihmisiä, varomaan kulkijoiden hiomalta polulta esiin nousseita juurakoita ja nauttimaan syyskuun punertavan oranssista maaruskasta. Ja huomaamme vasta ylhäällä, miten upeat maisemat taaksemme ovat jääneet. Matkanteko hidastuu, kun kaivan puhelimen esiin.

Riisin rääpäsyn varrella avautuu näkymä Kitkajärvien yli.

Ruskovillan merinovillainen ulkoilupaita lämmittää sopivasti, eikä kantorinkka selässä tunturille noustessa kaipaa muuta vaatetta päälle. On kymmenen astetta lämmintä. Vasta tunturin laella tuuli puhaltaa siten, että kaivan rinkasta päälleni kuorihousut ja kaipaan mökille unohtunutta takkiani.

Kanssaretkeilijät ovat nälkäisiä. Riisitunturin autiotuvalle, jossa sijaitsee reitin tulentekopaikka, on vielä matkaa. Nautimme välipalan tunturin laella.  Tankkaustauko on nopea viiman vuoksi. Maisemat Kitkajärven yli Rukatunturille ja Kuusamoon jäävät ikuistamatta, kun jatkamme matkaa kohti Ikkunalampea.

Ikkunalampi on paikka, jonka vuoksi olemme Riisitunturilla. Se on maaginen. Lampeen heijastuu pilvinen taivas, männyt, kuuset ja lehtipuut. Se on peili. Jos lammen toisessa päässä ei näkyisi kapeaa maakaistaletta, se näyttäisi jatkuvan suoraan Kitkajärven takana olevalle tunturille saakka. Maa ja taivas, yhtä.

Ikkunalampi sijaitsee Riisin rääpäsyn varrella Riisitunturin kansallispuistossa.

Saamme olla hetken yksin, kunnes teemme tilaa seuraaville lammen ihailijoille. Esikoinen kiitää edellä ja huomauttaa valokuvaamisesta, matkanteko on kuulemma hidasta. Parasta lasten kanssa retkeillessä on se, että silloin voin keskittyä täysin heihin. Kuljemme lasten tahtiin, ihmettelemme luontoa lasten silmin.

Riisitunturin autiotuvan tulentekopaikka osoittautuu katokseksi, jossa on tilaa useammallekin retkikunnalle. Koska retkeilijöiden määrä reitillä on vähentynyt, saamme sen käyttöön kokonaan itsellemme. Vietämme kiireettömän tankkaustauon suojassa tuulelta, keskustelemme roskattomasta retkeilystä ja retkietiketistä. Ja haltioidumme maisemista.

Kuopus kävelee osan loppumatkasta ottaen muutaman maakosketuksen, mutta nousee urheasti ylös. Esikoisen jalka nousee entistä kevyemmin. Hyväntuulinen seurueemme laskeutuu kohti lähtöpistettä. Palaamme osittain samoja jälkiä takaisin, joten näemme sen, mitä tullessa emme nähneet. Jo pysäköintialueelta aukeaa näkymä Kitkajärven yli. Neljä tuntia, hieman yli neljä kilometriä. Kaksi reipasta retkeilijänalkua ja rentoutunut äiti.

Riisin rääpäsy on helppokulkuinen reitti Riisitunturin kansallispuistossa.

Suomunkierto Patvinsuon kansallispuistossa

”Näitkö karhuja?”, lounastauolla oleva pariskunta avaa keskustelun nuotiotulen ääressä Virtaniemessä. Katsahdan heitä kysyvästi ja pariskunta jatkaa, että perhe, joka juuri lähti kohti Kurkilahtea, oli nähnyt karhun. Yksi heidän lapsistaan. Se, joka ajoi joukon kärjessä maastopyörällään.

Kerron pariskunnalle ruskeasta häivähdyksestä, jonka aurinko kultasi erään kaatuneen puun takana. Katsahtaessani samaa kohtaa uudelleen totesin, että kyseessä taisi kuitenkin olla juurakko. Näillä main havainto oli tehty hetkeä aiemmin kuin kuljin siitä ohi. Ajattelen ääneen, että koira seuralaisena olisi mukava. Toivotan retkipäivän jatkot, pariskunta lähtee tulosuuntaani ja itse jatkan Virtaniemestä Kurkilahteen.

Olen yksin keskellä Patvinsuon kansallispuistoa Pohjois-Karjalassa. Puolivälissä Suomunkiertoa. Kännykän kello näyttää myöhäistä heinäkuun alun iltapäivää, kuljen seuraavat kilometrit tapaamatta ketään. Teen päivän ennätyksen kävelemällä tunnissa seuraavaan etappiin pälyillen ympärilleni kuin pöllö. Yritän vakuuttaa itselleni, että karhu huomaa minut ennemmin kuin minä karhun. Se ei halua sokkotreffeille kanssani.

Retkipäivän saldoksi jää nelisenkymmentä ihmistä ja kuikka kaksikko. 15 kilometrin matkalla, kuuden tunnin aikana. Rengasreitin kiertäisi nopeamminkin, mutta maisemista haltioituminen ja kuvien ottaminen vie aikaa. Suomunkierto merkitsee ajan patinoimia siltoja, pitkospuita, keloja, vaaleita hiekkarantoja, suokukkia ja mustikanvarpuja. Jo rengasreittiä kiertäessä kypsyy ajatus, että haluan palata takaisin Suomunjärven rannalle. Tuoda lapset katsomaan, miten kaunis kotimaa heillä on.

Suomunkierto alkaa myötäpäivään kierrettynä Suomun luontotuvalta tasaisena polkuna, jota pystyisi muutaman kilometrin kulkemaan lähes lastenrattailla. Nuotiopaikat ovat hyvin varusteltuja ja rengasreitti hyvässä kunnossa. Pitkokset ovat nähneet parhaat päivänsä ainoastaan Kurkilahden ja Suomun luontotuvan välillä. Reittikuvauksessa mainitaan yksi ylämäki, mutta sitä en havaitse. Pari pienempää nousua toki on. Vertailukohta on viikkoa aiemmin kierretty Herajärven kierroksen länsipuoli – vaaraa ylös, vaaraa alas.

Sää on mainio. Pilvipouta, 19 astetta, aurinko vilahtaa toisinaan ilahduttamaan kulkijaa. Kuljen ilman päähinettä, koska tuuli on voimakas myrskyn jäljiltä. Turvaväleistä piittaamattomat siivellisetkään eivät tule iholle. Pari kilometriä ennen päätepistettä alkaa sataa. Haltin Vaara-takin vedenpitävyys tulee todistettua.

Muistan jälleen, että luonnossa retkeily rentouttaa ja yksin kulkeminen lisää omia voimavaroja. Hetkittäin kaipaan retkiseuralaista, mutta taputan lopulta itseäni tyytyväisenä olalle retkipäivän päätteeksi. Arvaatko muuten, mikä eläin on Patvinsuon kansallispuiston logossa?

Ps. Lieksasta löytyvät myös ihastuttavat Reposuo-Kalliolahdensuon luonnonsuojelualue ja Pieni Ritojärvi!

Pitkokset kulkevat lähellä Pankajärven rantaa Reposuon alueella Lieksassa.

Reposuon alue on retkeilijän paratiisi Lieksassa

Kaakao höyryää kuksassa, vierelle on nostettu Joen leipureiden Ruisnappula. Muistikirja ja kynä lepäävät penkillä eväiden vieressä. Auringon säteet pilkahtavat puiden ja pilvien lomasta. Suon tuoksu on huumaava; mystinen ja alkukantainen. Moottoriveneen kaukainen ääni muistuttaa Pankajärven läheisyydestä. Paratiisini on Kaiskunniemen tulentekopaikka Reposuon alueella Lieksassa elokuisena perjantaina 2020.

Parikymmentä kuvaa ja kilometri avosuota aiemmin olen pelästynyt metsäkanaparvea Ulkkajoen luontotornilla. Huomaan puutteita retkeilyvarustuksessani. Kiikareilla suon elämä erottuisi selvemmin. Ja vaikka puhelimen kamera on hyvä, se ei anna oikeutta maisemalle.

Olen tutustunut etukäteen Reposuon alueen kiertävään Ketunlenkkiin, ja tiedän luvassa olevan monta kilometriä pitkospuita. Suo, pitkospuut ja mäntykangas ovatkin kolmikko, jotka toimivat tälle retkeilijälle. Vastaantulijoita ei tarvitse väistellä, muutaman iltapäivän tunnin aikana näen kolme ihmistä. 12 kilometrin pituisella rengasreitillä.

Ketunlenkki on 12 kilometriä pitkä rengasreitti Reposuon alueella Lieksassa.

Lähden reitille Anttosen pysäköintialueelta nousten hiljalleen kohti metsän siimeksessä sijaitsevaa Olpperin tulentekopaikkaa. Metsäosuus on märkä edellisen päivän sateen jäljiltä. Aluskasvillisuus kastelee vaellustrikoiden lahkeet. Ohitan Olpperin tulentekopaikan, sillä en välitä seuralaisista – tuuli ei osu metsän siimekseen.

Pitkokset alkavat Olpperin jälkeen. Asvalttitie seurailee suon laitaa, polku kulkee lähellä Ruunaantietä. Tuuli kantaakin suon yli vaimeat auton äänet Ulkkajoen pysäköintialueelta Kaiskunniemeen kulkiessa.

Pilvipouta, tuulta. Kuka lähtee suolle tuulettomalla säällä Itä-Suomessa kesäaikaan? Hyönteisiä on yllättävän vähän. Paarmakausi on ohi. Tosin hyttyset jättävän muiston itsestään Fjällrävenin vaellustrikoiden läpi.  Keskustelen Kaiskunniemessä nuotion ääressä kahden sienestäjän kanssa itikanpiston pitävästä retkeilyvaatetuksesta.

Näen siellä täällä lakan lehtiä, jotka haikailevat syksyä. Muutama ylikypsä marja on jäljellä, mikä kertoo hyvästä sadosta. Hyvää lakkasaalista on kehuttu Kaiskunniemen vieraskirjassakin. Eletään aikaa kahden marjan välissä. Karpalot, nuo maanmyötäisesti kasvavat vitamiinipommit, keräävät vasta punaista väriä itseensä.

Kurkkaan Ketunlenkillä Pankajärven rantaa, kun pitkospuut kulkevat miltei järven rantatörmällä Kaiskunniemen metsäsaarekkeen jälkeen. Kaukaisuudessa siintää vaaroja.

Pitkokset kuljettavat retkeilijän keskelle suota Ketunlenkki-nimisellä rengasreitillä.

Näen kymmenittäin sisiliskoja retken aikana, pieniä ja isoja. Ne livahtavat askeleitani karkuun pitkokselta, jossa paistattelevat päivää.

Suo häkellyttää kauneudellaan. Auringon paisteessa esiin nousee yhdistelmä vihreän, punaisen ja ruskean sävyjä. Kun pilvet peittävät auringon, maisema synkkenee hetkessä.

Lasken pitkoksilla kuljettuja kilometrejä peläten, että kulku suolla on loppusuoralla. Kivikkoisen mäenharjanteen jälkeen saavunkin Kiviniemeen ja reitin tieosuudelle, jota reunustavat runsasmarjaiset vadelmapensaat. Suojainen tienpätkä suon ja järven välissä tarjoaa hengähdyshetken loppukesän helteestä.

Luontoa voi tarkkailla Ketunlenkin varrella. Ketunlenkki on mainio päiväretkeilykohde Reposuon alueella Lieksassa.

Osan loppumatkasta reitti seurailee hiekkapohjaista valaistua kuntorataa, jolla pelästyn takaa tulevaa fatbike-pyöräilijää. Silmiä kirveltävät polulle heitetyt jätteet – pariton kenkä ja muoviroskat. Retkeilijän on oltava tarkkana seuratessaan opasteita pysyäkseen reitillä, sillä alueella risteää useita polkuja yhdessä kuntoradan kanssa.

Ennen viimeistä pistoa suolle, löydän paikan taloni terassille. Joku onnekas asustaakin muutaman kymmenen metrin päässä. Mäntyjen välistä aukeaa näkymä Reposuolle. Maisema on ihailtu ja ikuistettu, sillä maa on tallautunut. Näen kurkipariskunnan levittelevän siipiään.

Ps. Pohjoiskarjalaista suomaisemaa pääsee ihailemaan Ketunlenkin lisäksi Patvinsuolla ja Ritojärven kierron varrella!

Uusimmat kirjoitukset