Pieni Ritojärvi on mainio päiväretkikohde Lieksassa

Kontiovaarantietä kohti Pientä Ritojärveä

Lupaan edellisen reissun päätteeksi lapsille ja puolisolle, että seuraavalla retkellä maasto on helppokulkuisempi, kuljettava matka lyhyempi ja mukana on paremmat eväät. Lupaukseni joutuu vaa’alle seuraavana päivänä, kun valitsemme päiväretkikohteeksi Lieksan Pienen Ritojärven. Tutkin etukäteen, että reilun viiden kilometrin mittaisen Ritojärven kierron varrella on suota, pitkoksia ja metsäistä harjumaisemaa. Pakkaan reppuun tuplasti suklaapatukoita, sillä yritän voittaa retkiluottamuksen takaisin puolelleni.

Pieni Ritojärvi sijaitsee Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Pienelle Ritojärvelle pääsee ainoastaan Kontiovaarantietä, joka maisematienä ansaitsee oman päiväkirjamerkintänsä. Suruvaippoja lennähtää edestämme sadoittain sitä mukaa, kun etenemme kohti Pientä Ritojärveä. Perhoset aterioivat tien pinnassa. Edellisenä päivänä on satanut.

Ajamme ohi Kontiovaarantien varressa vasemmalla puolella olevasta harmaantuneesta puukyltistä, vaikka osaamme odottaa sitä. Totean, että ajo-ohje ”12 kilometriä Kontiovaarantietä” koskee kohdetta Lieksan suunnasta lähestyttäessä. Tulemme Patvinsuolta päin, Joensuun suunnalta. Kilometrejä on sitä kautta hieman vähemmän Pienelle Ritojärvelle, reilu kymmenen. Teemme U-käännöksen ja ajamme pusikkoon vasemmalle. Tien päässä on pieni pysäköintialue, jossa on entuudestaan kaksi autoa.

Kylkisuon kauniit maisemat

Itikka-armeija iskee nälkäisesti kimppuumme lehtipuuvaltaisessa metsässä heti, kun hyppäämme autosta ulos. Vaelluslegginssit vaihtuvat retkeilyhousuihin. Suojaudumme ulkotakein ja -housuin, vaikka heinäkuun lopun lämpöasteet eivät sitä vaadi. Esitän toiveen, että säätiedotuksessa luvattu tuuli alkaisi puhaltaa. Lähdemme liikkeelle. Muutama metri polkua ja olemme jo Kylkisuon laidalla.

Kuopus edellä, esikoinen perässä. Toppuuttelen nuorimman intoa edetä, jotta ehtisin vilkaista ympärilleni. Mäntykangassaarekkeita siellä täällä keskellä suota, jota etenemme pitkospuita pitkin. Appivanhemmat kutsuvat kuivan kesän mustikoita pippureiksi, mutta Ritojärven kierron varrella mustikat ammentavat kosteasta kasvualustaan, ja kasvavat suuriksi, meheviksi palleroiksi. Puolukatkin ovat kypsymässä. Ne paistattelevat kylkiään lämpimän kesän helteissä.

Tummat pilvet kerääntyvät suon toiselle reunalle. Taivas jyrähtää. Aurinko värjää suon kellertäväksi tummaa taustaa vasten. Riisumme kuoritakit, kun lämpö tuskastuttaa. Puemme ne uudelleen päälle, kun vettä alkaa rihmoa. Säästymme silti, sillä varsinainen saderintama kulkee suon ja Pienen Ritojärven takana.

Aurinko värjää Kylkisuon keltaiseksi tummaa taivasta vasten.

Vanha tie Ritosärkän päällä

Sukellamme metsään. Hetken kuluttua ylitämme Ulkkapuron siltaa pitkin. Lapset pitävät pitkoksista ja vesistöjen ylityksistä. Ritojärven kierto tarjoaa mielenkiintoisia elementtejä pienille seikkailijoille.

Kontiovaarantie kulkee suon reunassa. Ritojärven kierto halkoo tien kaksi kertaa. Ylitämme Kontiovaarantien ja kapuamme Ritosärkän päälle. Rengasreitin suositeltu kulkusuunta on vastapäivään. Nousu särkän päällä kulkevalle vanhalle tielle on jyrkkä. Ehdotettu kulkusuunta on järkevä, sillä mieluummin nousen kuin laskeudun kyseisestä kohtaa. Esikoinen leikkii vuorikiipeilijää. Kuopus istuu punnuksena kantorinkassa.

Ritojärven kierron reittimerkit ovat selkeät – vaaleankeltaiset ympyrät johdattavat meitä eteenpäin. Joudun varmistamaan ainoastaan kärrytielle kapuamisen jälkeen oikean suunnan, joka on vasemmalle. Kunnostetut kärryvajat sijaitsisivat hetken matkan päässä oikealla. Niiden katselu jää seuraavaan kertaan.

Vanha tie kulkee harjun päällä, korkealla Pienen Ritojärven yläpuolella. Reitti jatkuu hieman ennen harjun korkeinta kohtaa vasemmalle polkuna, joka on paikoin kivinen. Esikoinen pomppii kiveltä kivelle. Kuopus kulkee metrinmittaiselle polvenkorkuisten kivien yli käsi kädessä aikuisen kanssa.

Ritojärven kierto laskeutuu Ritosärkän päältä Pienen Ritojärven rantaan.

Kaakaota ja ukkospuusteja Pienen Ritojärven laavulla

Hetken polku kulkee Pienen Ritojärven ja Pitkä-Valkea-järven välissä. Oikealla puolella olevan Pitkä-Valkea-järven jälkeen Ritojärven kierto kaartaa alamäkeen vasemmalle kohti Ritolahtea. Kuulemme ääniä, kun laskeudumme harjulta Pienen Ritojärven rantaan, mutta emme näe ketään. Edelliset retkeilijät ehtivät lähteä ennen kuin saavumme laavulle.

Muutama pisara tippuu alas taivaalta ja aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Sammakonpoikanen hyppii kanervikkoon nuotiopaikan sivussa. Katselemme Ritolahtea tulosuuntaamme, juomme kaakaota ja nautimme ”ukkospuusteista” – itse sadesäällä tehdyistä korvapuusteista.

”Täällä on käytävä kerran vuodessa.” Lause kiinnittää huomioni laavun vieraskirjassa. Kannatan. Ritojärven kierto on maisemiltaan monipuolinen ja melko helppokulkuinen rengasreitti, joka sopii myös retkeilyyn lasten kanssa.

Lasten askel on kevyempi tankkauksen jälkeen. Laavulta on muutama sata metriä matkaa pysäköintialueelle, jota ennen ylitämme jälleen Kontiovaarantien. Kun palaamme autolle, se on ainoa paikalla. Aihkimäntyjen bongaus jää seuraavaan kertaan.

Ps. Pieneltä Ritojärveltä on matkaa vain reilu 20 kilometriä Reposuolle! Hyväkuntoinen aikuinen retkeilijä ehtii patikoida saman päivän aikana myös Ketunlenkin. Lasten kanssa kannattaa käydä tutustumassa Ulkkajoen luontotorniin.

Pohjois-Karjalan luonto lumoaa korkeuseroilla, kuten näkymällä Kolilta Pieliselle.

Lumoudu Pohjois-Karjalan luonnosta

Vaaraa vaaran perään Kolin kansallispuistossa

Minkä maiseman yhdistät Pohjois-Karjalaan? Oletko kenties käynyt tai haaveillut käyväsi Kolin kansallispuistossa? Jos vastasit kyllä, et ole ainoa. Kävijämääräennätykset paukkuivat kansallispuistossa kesällä 2020. Kauniiden maisemien ihastelijoita riitti uutisten mukaan jonoksi asti. Pohjois-Karjalan luonto lumoaa.

Yksi Pohjois-Karjalan luonnon lumoavampia näkymiä avautuu Mäkrävaaralta Pieliselle.

Mikäli haluat välttää ruuhkat, ota talteen muutama vinkki. Olen patikoinut koko Herajärven pohjoispään kierroksen. Olen ihastellut niin Ryläyksen kiviputousta ja maisemaa Jeron yli Kolin huipuille kuin nauttinut Pielisen aalloista varpaita rantahiekkaan upottaen Rykiniemessä. Jos joutuisin valitsemaan yhden lempipaikan Kolin kansallispuistossa, se olisi Mäkrävaara. Reitti sinne ei ole helppo, sillä nousu on jyrkkä, mutta maisemat Paha-Kolille ja Pieliselle ovat hengästymisen arvoiset. Ja paikka on hieman Kolin huippuja rauhallisempi.

Aurinko laskee Kolin huippujen taakse Pohjois-Karjalassa.

Jos suuntaat vielä muutaman kilometrin kaakkoon Kolin kansallispuistossa, pääset nauttimaan lähes yksin maisemista Herajärven yli Vesivaaran laelta. Uudenlaisen perspektiivin Kolin kansallispuistoon saat, kun vuokraat veneen tai hankit venekuljetuksen Laitosaareen, jossa voit nauttia vaaramaisemista Pielisen rannalta käsin. Kenttälounas kruunaa retkipäivän.

Suot, harjut ja erämaajärvet Lieksassa ja Ilomantsissa

Mikäli olet koukuttunut soihin kuten minä, kannattaa muistaa, että Pohjois-Karjalasta löytyy myös Patvinsuon kansallispuisto. 15 kilometriä pitkä rengasreitti Suomunkierto soveltuu erinomaisesti päiväretkeilyyn, mutta jos haluat vierailla myös suolla, niin käynti esimerkiksi Teretinniemen lintutornilla kannattaa. Matkaa Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille ja takaisin kertyy noin kuusi kilometriä. Merkittyjä polkuja riittää tallattavaksi 80 kilometriä kansallispuistossa.

Kurkilahden pysäköintialueelta saa kulkea pitkospuita pitkin Teretinniemen lintutornille Patvinsuon kansallispuistossa.

Koska otin puheeksi suot, on mainittava myös Reposuon alue, johon rakastuin viime kesänä. 12 kilometriä pitkä Ketunlenkki kiertää koko Reposuon, joka sijaitsee Lieksassa. Jos olet liikkeellä lasten kanssa tai koko rengasreitin kiertäminen epäilyttää, tee muutaman kilometrin edestakainen päiväretki Ulkkajoen pysäköintialueelta Kaiskunniemen tulentekopaikalle. 

Kuikan kierroksella Petkeljärven kansallispuitossa kuljetaan harjuja pitkin ja erämaajärviä ihastellen.

Kun olet nähnyt vaaramaisemat ja suot, voit siirtyä ihailemaan harjuja ja erämaajärviä Petkeljärven kansallispuistoon Ilomantsissa. Kuikan kierros tarjoaa harjuja, lampia ja mäntykangasta reilun kuuden kilometrin verran. Jopa reipas leikki-ikäinen jaksaa taivaltaa sen eväiden kera.

Suomunkierto Patvinsuon kansallispuistossa

”Näitkö karhuja?”, lounastauolla oleva pariskunta avaa keskustelun nuotiotulen ääressä Virtaniemessä. Katsahdan heitä kysyvästi ja pariskunta jatkaa, että perhe, joka juuri lähti kohti Kurkilahtea, oli nähnyt karhun. Yksi heidän lapsistaan. Se, joka ajoi joukon kärjessä maastopyörällään.

Kerron pariskunnalle ruskeasta häivähdyksestä, jonka aurinko kultasi erään kaatuneen puun takana. Katsahtaessani samaa kohtaa uudelleen totesin, että kyseessä taisi kuitenkin olla juurakko. Näillä main havainto oli tehty hetkeä aiemmin kuin kuljin siitä ohi. Ajattelen ääneen, että koira seuralaisena olisi mukava. Toivotan retkipäivän jatkot, pariskunta lähtee tulosuuntaani ja itse jatkan Virtaniemestä Kurkilahteen.

Olen yksin keskellä Patvinsuon kansallispuistoa Pohjois-Karjalassa. Puolivälissä Suomunkiertoa. Kännykän kello näyttää myöhäistä heinäkuun alun iltapäivää, kuljen seuraavat kilometrit tapaamatta ketään. Teen päivän ennätyksen kävelemällä tunnissa seuraavaan etappiin pälyillen ympärilleni kuin pöllö. Yritän vakuuttaa itselleni, että karhu huomaa minut ennemmin kuin minä karhun. Se ei halua sokkotreffeille kanssani.

Retkipäivän saldoksi jää nelisenkymmentä ihmistä ja kuikka kaksikko. 15 kilometrin matkalla, kuuden tunnin aikana. Rengasreitin kiertäisi nopeamminkin, mutta maisemista haltioituminen ja kuvien ottaminen vie aikaa. Suomunkierto merkitsee ajan patinoimia siltoja, pitkospuita, keloja, vaaleita hiekkarantoja, suokukkia ja mustikanvarpuja. Jo rengasreittiä kiertäessä kypsyy ajatus, että haluan palata takaisin Suomunjärven rannalle. Tuoda lapset katsomaan, miten kaunis kotimaa heillä on.

Suomunkierto alkaa myötäpäivään kierrettynä Suomun luontotuvalta tasaisena polkuna, jota pystyisi muutaman kilometrin kulkemaan lähes lastenrattailla. Nuotiopaikat ovat hyvin varusteltuja ja rengasreitti hyvässä kunnossa. Pitkokset ovat nähneet parhaat päivänsä ainoastaan Kurkilahden ja Suomun luontotuvan välillä. Reittikuvauksessa mainitaan yksi ylämäki, mutta sitä en havaitse. Pari pienempää nousua toki on. Vertailukohta on viikkoa aiemmin kierretty Herajärven kierroksen länsipuoli – vaaraa ylös, vaaraa alas.

Sää on mainio. Pilvipouta, 19 astetta, aurinko vilahtaa toisinaan ilahduttamaan kulkijaa. Kuljen ilman päähinettä, koska tuuli on voimakas myrskyn jäljiltä. Turvaväleistä piittaamattomat siivellisetkään eivät tule iholle. Pari kilometriä ennen päätepistettä alkaa sataa. Haltin Vaara-takin vedenpitävyys tulee todistettua.

Muistan jälleen, että luonnossa retkeily rentouttaa ja yksin kulkeminen lisää omia voimavaroja. Hetkittäin kaipaan retkiseuralaista, mutta taputan lopulta itseäni tyytyväisenä olalle retkipäivän päätteeksi. Arvaatko muuten, mikä eläin on Patvinsuon kansallispuiston logossa?

Ps. Lieksasta löytyvät myös ihastuttavat Reposuo-Kalliolahdensuon luonnonsuojelualue ja Pieni Ritojärvi!

Pitkokset kulkevat lähellä Pankajärven rantaa Reposuon alueella Lieksassa.

Reposuon alue on retkeilijän paratiisi Lieksassa

Kaakao höyryää kuksassa, vierelle on nostettu Joen leipureiden Ruisnappula. Muistikirja ja kynä lepäävät penkillä eväiden vieressä. Auringon säteet pilkahtavat puiden ja pilvien lomasta. Suon tuoksu on huumaava; mystinen ja alkukantainen. Moottoriveneen kaukainen ääni muistuttaa Pankajärven läheisyydestä. Paratiisini on Kaiskunniemen tulentekopaikka Reposuon alueella Lieksassa elokuisena perjantaina 2020.

Parikymmentä kuvaa ja kilometri avosuota aiemmin olen pelästynyt metsäkanaparvea Ulkkajoen luontotornilla. Huomaan puutteita retkeilyvarustuksessani. Kiikareilla suon elämä erottuisi selvemmin. Ja vaikka puhelimen kamera on hyvä, se ei anna oikeutta maisemalle.

Olen tutustunut etukäteen Reposuon alueen kiertävään Ketunlenkkiin, ja tiedän luvassa olevan monta kilometriä pitkospuita. Suo, pitkospuut ja mäntykangas ovatkin kolmikko, jotka toimivat tälle retkeilijälle. Vastaantulijoita ei tarvitse väistellä, muutaman iltapäivän tunnin aikana näen kolme ihmistä. 12 kilometrin pituisella rengasreitillä.

Ketunlenkki on 12 kilometriä pitkä rengasreitti Reposuon alueella Lieksassa.

Lähden reitille Anttosen pysäköintialueelta nousten hiljalleen kohti metsän siimeksessä sijaitsevaa Olpperin tulentekopaikkaa. Metsäosuus on märkä edellisen päivän sateen jäljiltä. Aluskasvillisuus kastelee vaellustrikoiden lahkeet. Ohitan Olpperin tulentekopaikan, sillä en välitä seuralaisista – tuuli ei osu metsän siimekseen.

Pitkokset alkavat Olpperin jälkeen. Asvalttitie seurailee suon laitaa, polku kulkee lähellä Ruunaantietä. Tuuli kantaakin suon yli vaimeat auton äänet Ulkkajoen pysäköintialueelta Kaiskunniemeen kulkiessa.

Pilvipouta, tuulta. Kuka lähtee suolle tuulettomalla säällä Itä-Suomessa kesäaikaan? Hyönteisiä on yllättävän vähän. Paarmakausi on ohi. Tosin hyttyset jättävän muiston itsestään Fjällrävenin vaellustrikoiden läpi.  Keskustelen Kaiskunniemessä nuotion ääressä kahden sienestäjän kanssa itikanpiston pitävästä retkeilyvaatetuksesta.

Näen siellä täällä lakan lehtiä, jotka haikailevat syksyä. Muutama ylikypsä marja on jäljellä, mikä kertoo hyvästä sadosta. Hyvää lakkasaalista on kehuttu Kaiskunniemen vieraskirjassakin. Eletään aikaa kahden marjan välissä. Karpalot, nuo maanmyötäisesti kasvavat vitamiinipommit, keräävät vasta punaista väriä itseensä.

Kurkkaan Ketunlenkillä Pankajärven rantaa, kun pitkospuut kulkevat miltei järven rantatörmällä Kaiskunniemen metsäsaarekkeen jälkeen. Kaukaisuudessa siintää vaaroja.

Pitkokset kuljettavat retkeilijän keskelle suota Ketunlenkki-nimisellä rengasreitillä.

Näen kymmenittäin sisiliskoja retken aikana, pieniä ja isoja. Ne livahtavat askeleitani karkuun pitkokselta, jossa paistattelevat päivää.

Suo häkellyttää kauneudellaan. Auringon paisteessa esiin nousee yhdistelmä vihreän, punaisen ja ruskean sävyjä. Kun pilvet peittävät auringon, maisema synkkenee hetkessä.

Lasken pitkoksilla kuljettuja kilometrejä peläten, että kulku suolla on loppusuoralla. Kivikkoisen mäenharjanteen jälkeen saavunkin Kiviniemeen ja reitin tieosuudelle, jota reunustavat runsasmarjaiset vadelmapensaat. Suojainen tienpätkä suon ja järven välissä tarjoaa hengähdyshetken loppukesän helteestä.

Luontoa voi tarkkailla Ketunlenkin varrella. Ketunlenkki on mainio päiväretkeilykohde Reposuon alueella Lieksassa.

Osan loppumatkasta reitti seurailee hiekkapohjaista valaistua kuntorataa, jolla pelästyn takaa tulevaa fatbike-pyöräilijää. Silmiä kirveltävät polulle heitetyt jätteet – pariton kenkä ja muoviroskat. Retkeilijän on oltava tarkkana seuratessaan opasteita pysyäkseen reitillä, sillä alueella risteää useita polkuja yhdessä kuntoradan kanssa.

Ennen viimeistä pistoa suolle, löydän paikan taloni terassille. Joku onnekas asustaakin muutaman kymmenen metrin päässä. Mäntyjen välistä aukeaa näkymä Reposuolle. Maisema on ihailtu ja ikuistettu, sillä maa on tallautunut. Näen kurkipariskunnan levittelevän siipiään.

Ps. Pohjoiskarjalaista suomaisemaa pääsee ihailemaan Ketunlenkin lisäksi Patvinsuolla ja Ritojärven kierron varrella!