Kirjoittamisen ilosta
Search
Rengasreitti Luutaharjun Samo on pitkostettu Luutasuon osuudelta.

Luutaharjun Samo ihastuttaa

Harjuja pitkin Komion luonnonsuojelualueella

Totuttelen ensimmäisen puoli tuntia, sillä viime kerrasta metsässä on vierähtänyt tovi. Rytmi kuitenkin löytyy ja mieli rauhoittuu. Keskittymiseen auttaa, että Luutaharjun Samo on vaativahko reitti. Polku on hyvä, mutta reitin varrelle osuu sekä ylä- että alamäkiä. Kulkeehan reitti pitkin harjuja Komion luonnonsuojelualueella Lopella.

Alueella risteilee paljon polkuja, mutta 6,5 kilometrin mittainen rengasreitti Luutaharjun Samo on selkeästi viitoitettu. Taputan itseäni olkapäälle. Onneksi lähdin retkelle yksin, enkä ottanut mukaani pieniä retkitovereita, sillä reitti olisi ollut 3-vuotiaalle liian raskas. Retket lasten kanssa ovat lyhyempiä tänä kesänä, sillä opettelemme retkeilemään ilman kantorinkkaa.

Luutaharjun Samon varrella on Lukkolammi, joka kasvaa vähitellen umpeen.
Komionvuoren päällä on puuveistos, penkki, jonka toisessa päässä istuu ukko.

Luutaharjun Samo on pyöräilijöiden suosiossa

Pilvipoutainen kesäkuinen päivä. Retkeilyhousut ovat oiva valinta hyttysten vuoksi, mutta maaston korkeuserot saavat hien nousemaan pintaan. Retkeilysää, alle 20 astetta. Onneksi tuulee.

Kohtaan ensimmäisen kulkijan vasta Komionvuoren päällä. Ukko istuu katselemassa maisemia. Hänen sivuprofiilinsa vilahtaa mäntyjen katveesta ja säikähdän. En istu hänen viereensä, vaan ihailen häntä ja maisemaa kauempaa. Hätkähdän uudelleen lähtiessäni liikkeelle, sillä kaksi pyöräilijää hurauttaa esiin nyppylän takaa. Alue onkin selvästi pyöräilijöiden suosiossa. Päättelen sen matkan varrella näkemistäni renkaan jäljistä. Niitä näkyy muun muassa soistuvan Lukkolammin luona.

Selkäni takana rymisee, kun laskeudun Luutasuolle. Kolme pyöräilijää kiitää alamäkeä. Mutta ehdin juuri alta pois.

Luutaharjun Samo kulkee Komion luonnonsuojelualueella.
Rengasreitti Luutaharjun Samo kulkee vähän matkaa Luutasuolla.
Luutalammi on Komion luonnonsuojelualueella sijaitseva lampi.

Maastoudun osaksi maisemaa Luutalammilla

Saavun puolentoista tunnin kävelyn jälkeen Luutalammille, jonka äärellä kolme pöytää odottaa retkeilijöitä evästauolle. Istahdan ihailemaan tyyntä veden pintaa. Ajattelen, että tämä olisi kirjailijalle täydellinen etätyöpiste.

Paras osa Luutaharjun Samo -reittiä ovat Luutasuon pitkokset ja Luutalammi. Lasten kanssa tämän osan reitistä pystyisi kulkemaan siten, että pysäköintialueelta lähtisi kiertämään reittiä vastapäivään ja palaisi pitkoksia pitkin takaisin nuotiopaikalle. Juuri samaan suuntaan nuotiopaikalle asti reitti on myös esteetön.

Olo on levollinen Luutalammilla. Ajatukset selkenevät kävellessä ja turha häly hellittää. Luonnossa kulkeminen, tila, hiljaisuus ja itsensä haastaminen rentouttavat. Käki kukkuu, kuikka ui tervehtimään. Muistikirjan sivut täyttyvät. Muurahainen kulkee pitkin kuoritakkia. Maastoudun osaksi maisemaa.

Näen 3,5 tunnin retken aikana lopulta 17 ihmistä. Huomaan useita penkkejä lammen rannassa matkalla nuotiopaikalta pysäköintialueella. Pysäköintialueitakin on vaihtoehdoksi asti. Kieliikö huomiot siitä, että kyseessä on suosittu retkikohde? Lopen luonto ihastuttaa, muitakin kuin minua.

Aurinko laskee Iso-Melkuttimen taakse.

Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella

”Hiljaisuus on se, mikä ensimmäisenä jää mieleen tästä paikasta. Sen aisti heti, kun astui ulos autosta.” Kirjoitin näin heinäkuussa 2019, kun vierailin Lopen Iso-Melkuttimella ensimmäisen kerran. Kontrasti kirjoittamani kanssa oli suuri, kun Melkuttimien pysäköintialue oli täynnä ja Iso-Melkuttimen matala itäpää kansoitettu helteisen heinäkuisena maanantaina 2021. Vaikka Iso-Melkutin on suosittu retkikohde, metsään kuitenkin mahtui. Ja jälleen kierros kirkasvetisen järven ympäri ihastutti ja virkisti.

Pilvet heijastuvat Iso-Melkuttimen pintaan. Iso-Melkutin on suosittu retkikohde Lopella.

Kesäpäivä mäntyjen katveessa

Totta puhuakseni muistan ensimmäiseltä kerraltakin, kuinka moottorikoneet hinasivat purjelentokoneita tasaiseen tahtiin Räyskälän ilmailukeskukselta Iso-Melkuttimen yli. Tälläkin kerralla osuin paikalle juuri purjelentokurssin aikaan. Ilmailukeskuksen nettisivuilla on kalenteri, jota kannattaa vilkaista, mikäli haluat ajoittaa luontoelämyksesi mahdollisimman äänettömään aikaan.

Kuljin tällä kertaa ensimmäisen puoli tuntia kuunnellen uimareiden ääniä, katsellen telttoja sekä ohittaen vastaantulijoita. Yllätyin, miten suosittu paikka oli. Metsän siimeksessä kävellessäni pohdin, että tulisin mielelläni itsekin viettämään kesäpäivää mäntyjen katveeseen uiden ja riippumatossa kirjaa lukien. Sillä metsässä oli miellyttävän lämmintä, vaikka helleraja oli rikki useammalla asteella.

Liikuin rivakammin kuin edellisellä kerralla. Muistin suurin piirtein, mitä missäkin kohtaa reittiä odotti edessä. Laavut Iso-Melkuttimen itäpäässä, järveen työntyvä niemenkärki, polkuosuus rannan tuntumassa, sukeltajia varten rakennetut portaat järveen, tulentekopaikka järven länsipäässä, kannas Iso- ja Vähä-Melkuttimen välissä, Samoojien silta. Reilu seitsemän kilometriä helppokulkuista harjumaastoa.

Iso-Melkutin on tyyni ilta-auringossa. Melkuttimet sijaitsevat Hämeen järviylängöllä.

Luontomuistoja

Vaellusintoa tarinoillaan levittävä vaaleahiuksinen rouva pienen koiransa kera istahti pöydän toiseen päähän Iso-Melkuttimen länsipäässä. Hän oli Melkuttimilla ensimmäistä kertaa ja kertoi bonganneensa retkipaikan tuttaviensa sosiaalisen median kuvista. Vaikka hän asui tunnin matkan päässä, hän ei ollut aiemmin tietoinen tästä paikasta, johon suunnitteli jo toista retkeä. Nyökyttelin mielessäni, että sosiaalisessa mediassa minäkin törmäsin ensimmäistä kertaa Melkuttimiin, minkä jälkeen halusin käydä itse katsomassa, millainen paikka todellisuudessa on.

Yllättävän, antoisan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani, kunnes istahdin neulasille Nappilahdessa. Kirjoitin mielen tyhjäksi. Katselin, kuinka kuikkapesue lipui järven tyynellä pinnalla. Nautin auringon säteistä, jotka tuikkivat Iso-Melkuttimen kannessa. Muutama retkeilijä kulki polkua pysähdyspaikkani ohi muutaman metrin päässä selkäni takana. Tuuli kantoi toisinaan uimareiden äänet. Haaveilin riippumatosta, jonka olisi voinut ripustaa vieressä olevien mäntyjen väliin.

Maltoin jatkaa matkaa vasta tunnin päästä. Juuri ennen kuin saavuin takaisin Iso-Melkuttimen itäpäähän, ohitin leiriä pystyttävän perheen – isän ja kaksi lasta. Toinen lapsista kysyi, mikä nimeni on. Hän kertoi silmät loistaen, että he aikoivat yöpyä Iso-Melkuttimella. He suunnittelivat syövänsä iltapalaksi croissanteja ja käyvänsä uimassa ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin, että mieleen painuva luontoelämys syntyy lopulta pienistä asioista. Millaisia luontomuistoja sinulla on lapsuudestasi?

Pääjärven virkistysalue on mainio päiväretkeilykohde Kanta-Hämeessä.

Kolme parasta päiväretkeilykohdetta vuonna 2020

Vuosi 2020 merkitsi itselleni mahdollisuutta viettää aikaa rakkaan harrastuksen, retkeilyn parissa. Vietin aikaa luonnossa enemmän kuin aiemmin. Tein kymmenittäin retkiä. Kolme parasta päiväretkeilykohdetta löytyivät Pohjois-Karjalasta ja Lapista.

Suomunkierto oli Pohjois-Karjalan paras päiväretkeilykohde

Patikoin Suomunkierto-nimisen rengasreitin Patvinsuon kansallispuistossa Lieksassa Pohjois-Karjalassa heinäkuussa 2020. Rakastuin ensi kävelemisellä tähän 15 kilometriä pitkään reittiin, joka kiertää kirkasvetisen Suomunjärven. Liikutuin järven hiekkarantojen kauneudesta ja ihastelin evästauolla likelle uinutta kuikka-pariskuntaa. Suomunkierto on reitti, jonka tahdon kiertää uudelleen, vaikka ensimmäisellä kerralla kaipasinkin turvakseni koiraa.

Suomunkierto on mainio päiväretkeilykohde Patvinsuon kansallispuistossa.

Ketunlenkki viehätti Lieksassa

Suo, pitkospuut, mäntykangas. Nämä kolme asiaa yhdistyvät Reposuon alueella Lieksassa Pohjois-Karjalassa. Nautiskelin lähes kirjaimellisesti yksin 12 kilometriä pitkän Ketunlenkin elokuussa 2020. Rengasreitti valloitti kauneudellaan siten, että haaveilin järjestelmäkameran hankkimisesta ja maastossa yöpymisestä.

Luontoa voi tarkkailla Ketunlenkin varrella. Ketunlenkki on mainio päiväretkeilykohde Reposuon alueella Lieksassa.

Riisin rääpäsy oli lapsiperheen paras päiväretkeilykohde

Riisin rääpäsy hurmasi Riisitunturin kansallispuistossa Posiolla Lapissa syyskuussa 2020. Ruskan sävyiset maisemat 4,3 kilometriä pitkän rengasreitin varrella olivat huikeat. Ruuhkasta ei ollut tietoa, kun reitille lähti iltapäivästä. Nautiskellen kierretty lenkki jätti sydämeen ikuisen jäljen, sillä tein retken lasteni kanssa.

Riisitunturin kiertävä Riisin rääpäsy on mainio päiväretkeilykohde lasten kanssa Riisitunturin kansallispuistossa.

Suomunkierto Patvinsuon kansallispuistossa

”Näitkö karhuja?”, lounastauolla oleva pariskunta avaa keskustelun nuotiotulen ääressä Virtaniemessä. Katsahdan heitä kysyvästi ja pariskunta jatkaa, että perhe, joka juuri lähti kohti Kurkilahtea, oli nähnyt karhun. Yksi heidän lapsistaan. Se, joka ajoi joukon kärjessä maastopyörällään.

Kerron pariskunnalle ruskeasta häivähdyksestä, jonka aurinko kultasi erään kaatuneen puun takana. Katsahtaessani samaa kohtaa uudelleen totesin, että kyseessä taisi kuitenkin olla juurakko. Näillä main havainto oli tehty hetkeä aiemmin kuin kuljin siitä ohi. Ajattelen ääneen, että koira seuralaisena olisi mukava. Toivotan retkipäivän jatkot, pariskunta lähtee tulosuuntaani ja itse jatkan Virtaniemestä Kurkilahteen.

Olen yksin keskellä Patvinsuon kansallispuistoa Pohjois-Karjalassa. Puolivälissä Suomunkiertoa. Kännykän kello näyttää myöhäistä heinäkuun alun iltapäivää, kuljen seuraavat kilometrit tapaamatta ketään. Teen päivän ennätyksen kävelemällä tunnissa seuraavaan etappiin pälyillen ympärilleni kuin pöllö. Yritän vakuuttaa itselleni, että karhu huomaa minut ennemmin kuin minä karhun. Se ei halua sokkotreffeille kanssani.

Retkipäivän saldoksi jää nelisenkymmentä ihmistä ja kuikka kaksikko. 15 kilometrin matkalla, kuuden tunnin aikana. Rengasreitin kiertäisi nopeamminkin, mutta maisemista haltioituminen ja kuvien ottaminen vie aikaa. Suomunkierto merkitsee ajan patinoimia siltoja, pitkospuita, keloja, vaaleita hiekkarantoja, suokukkia ja mustikanvarpuja. Jo rengasreittiä kiertäessä kypsyy ajatus, että haluan palata takaisin Suomunjärven rannalle. Tuoda lapset katsomaan, miten kaunis kotimaa heillä on.

Suomunkierto alkaa myötäpäivään kierrettynä Suomun luontotuvalta tasaisena polkuna, jota pystyisi muutaman kilometrin kulkemaan lähes lastenrattailla. Nuotiopaikat ovat hyvin varusteltuja ja rengasreitti hyvässä kunnossa. Pitkokset ovat nähneet parhaat päivänsä ainoastaan Kurkilahden ja Suomun luontotuvan välillä. Reittikuvauksessa mainitaan yksi ylämäki, mutta sitä en havaitse. Pari pienempää nousua toki on. Vertailukohta on viikkoa aiemmin kierretty Herajärven kierroksen länsipuoli – vaaraa ylös, vaaraa alas.

Sää on mainio. Pilvipouta, 19 astetta, aurinko vilahtaa toisinaan ilahduttamaan kulkijaa. Kuljen ilman päähinettä, koska tuuli on voimakas myrskyn jäljiltä. Turvaväleistä piittaamattomat siivellisetkään eivät tule iholle. Pari kilometriä ennen päätepistettä alkaa sataa. Haltin Vaara-takin vedenpitävyys tulee todistettua.

Muistan jälleen, että luonnossa retkeily rentouttaa ja yksin kulkeminen lisää omia voimavaroja. Hetkittäin kaipaan retkiseuralaista, mutta taputan lopulta itseäni tyytyväisenä olalle retkipäivän päätteeksi. Arvaatko muuten, mikä eläin on Patvinsuon kansallispuiston logossa?

Ps. Lieksasta löytyvät myös ihastuttavat Reposuo-Kalliolahdensuon luonnonsuojelualue ja Pieni Ritojärvi!

Pitkokset kulkevat lähellä Pankajärven rantaa Reposuon alueella Lieksassa.

Reposuon alue on retkeilijän paratiisi Lieksassa

Kaakao höyryää kuksassa, vierelle on nostettu Joen leipureiden Ruisnappula. Muistikirja ja kynä lepäävät penkillä eväiden vieressä. Auringon säteet pilkahtavat puiden ja pilvien lomasta. Suon tuoksu on huumaava; mystinen ja alkukantainen. Moottoriveneen kaukainen ääni muistuttaa Pankajärven läheisyydestä. Paratiisini on Kaiskunniemen tulentekopaikka Reposuon alueella Lieksassa elokuisena perjantaina 2020.

Parikymmentä kuvaa ja kilometri avosuota aiemmin olen pelästynyt metsäkanaparvea Ulkkajoen luontotornilla. Huomaan puutteita retkeilyvarustuksessani. Kiikareilla suon elämä erottuisi selvemmin. Ja vaikka puhelimen kamera on hyvä, se ei anna oikeutta maisemalle.

Olen tutustunut etukäteen Reposuon alueen kiertävään Ketunlenkkiin, ja tiedän luvassa olevan monta kilometriä pitkospuita. Suo, pitkospuut ja mäntykangas ovatkin kolmikko, jotka toimivat tälle retkeilijälle. Vastaantulijoita ei tarvitse väistellä, muutaman iltapäivän tunnin aikana näen kolme ihmistä. 12 kilometrin pituisella rengasreitillä.

Ketunlenkki on 12 kilometriä pitkä rengasreitti Reposuon alueella Lieksassa.

Lähden reitille Anttosen pysäköintialueelta nousten hiljalleen kohti metsän siimeksessä sijaitsevaa Olpperin tulentekopaikkaa. Metsäosuus on märkä edellisen päivän sateen jäljiltä. Aluskasvillisuus kastelee vaellustrikoiden lahkeet. Ohitan Olpperin tulentekopaikan, sillä en välitä seuralaisista – tuuli ei osu metsän siimekseen.

Pitkokset alkavat Olpperin jälkeen. Asvalttitie seurailee suon laitaa, polku kulkee lähellä Ruunaantietä. Tuuli kantaakin suon yli vaimeat auton äänet Ulkkajoen pysäköintialueelta Kaiskunniemeen kulkiessa.

Pilvipouta, tuulta. Kuka lähtee suolle tuulettomalla säällä Itä-Suomessa kesäaikaan? Hyönteisiä on yllättävän vähän. Paarmakausi on ohi. Tosin hyttyset jättävän muiston itsestään Fjällrävenin vaellustrikoiden läpi.  Keskustelen Kaiskunniemessä nuotion ääressä kahden sienestäjän kanssa itikanpiston pitävästä retkeilyvaatetuksesta.

Näen siellä täällä lakan lehtiä, jotka haikailevat syksyä. Muutama ylikypsä marja on jäljellä, mikä kertoo hyvästä sadosta. Hyvää lakkasaalista on kehuttu Kaiskunniemen vieraskirjassakin. Eletään aikaa kahden marjan välissä. Karpalot, nuo maanmyötäisesti kasvavat vitamiinipommit, keräävät vasta punaista väriä itseensä.

Kurkkaan Ketunlenkillä Pankajärven rantaa, kun pitkospuut kulkevat miltei järven rantatörmällä Kaiskunniemen metsäsaarekkeen jälkeen. Kaukaisuudessa siintää vaaroja.

Pitkokset kuljettavat retkeilijän keskelle suota Ketunlenkki-nimisellä rengasreitillä.

Näen kymmenittäin sisiliskoja retken aikana, pieniä ja isoja. Ne livahtavat askeleitani karkuun pitkokselta, jossa paistattelevat päivää.

Suo häkellyttää kauneudellaan. Auringon paisteessa esiin nousee yhdistelmä vihreän, punaisen ja ruskean sävyjä. Kun pilvet peittävät auringon, maisema synkkenee hetkessä.

Lasken pitkoksilla kuljettuja kilometrejä peläten, että kulku suolla on loppusuoralla. Kivikkoisen mäenharjanteen jälkeen saavunkin Kiviniemeen ja reitin tieosuudelle, jota reunustavat runsasmarjaiset vadelmapensaat. Suojainen tienpätkä suon ja järven välissä tarjoaa hengähdyshetken loppukesän helteestä.

Luontoa voi tarkkailla Ketunlenkin varrella. Ketunlenkki on mainio päiväretkeilykohde Reposuon alueella Lieksassa.

Osan loppumatkasta reitti seurailee hiekkapohjaista valaistua kuntorataa, jolla pelästyn takaa tulevaa fatbike-pyöräilijää. Silmiä kirveltävät polulle heitetyt jätteet – pariton kenkä ja muoviroskat. Retkeilijän on oltava tarkkana seuratessaan opasteita pysyäkseen reitillä, sillä alueella risteää useita polkuja yhdessä kuntoradan kanssa.

Ennen viimeistä pistoa suolle, löydän paikan taloni terassille. Joku onnekas asustaakin muutaman kymmenen metrin päässä. Mäntyjen välistä aukeaa näkymä Reposuolle. Maisema on ihailtu ja ikuistettu, sillä maa on tallautunut. Näen kurkipariskunnan levittelevän siipiään.

Ps. Pohjoiskarjalaista suomaisemaa pääsee ihailemaan Ketunlenkin lisäksi Patvinsuolla ja Ritojärven kierron varrella!

Uusimmat kirjoitukset